Muistorasiaprojekti

Sain valmiiksi oman muistorasiani, omista muistoistani rakennetun muistojen matkalaukun. 

Muistorasia on muistelutyön tuloksena syntynyt rasia/laukku/laatikko tms., joka kertoo siihen koottujen esineiden, kuvien, dokumenttien, materiaalien ja värien välityksellä henkilön eletystä elämästä. Se on visuaalinen elämäntarina.

Muistorasian voi tehdä yksin, toisen kanssa tai ryhmässä. Sen voi tehdä tietystä ajanjaksosta kuten lapsuus, kouluaika tai jostain teemasta kuten harrastus tai työ. Rasian sisältö keskittyy sen omistajan elämän tärkeisiin asioihin, alueisiin tai ihmisiin.

Kiinnostuin muistorasioista ja luovan muistelutyön menetelmistä luettuani Leonie Hohenthal-Antinin kirjat: Muistot näkyviksi ja Muistellaan. Halusin rakentaa oman muistojeni näyttämön, ja onnekseni löysin Sastamalan opiston kurssin Luova muistelutyö - eletty elämä näkyväksi, johon pääsin osallistumaan kevään aikana. Halusin tehdä muistorasian nimenomaan ohjatusti ryhmässä, jotta voisin oppia myös muilta osallistujilta ja ohjaajilta. Matkaa Sastamalaan kertyi jonkin verran, mutta se ei haitannut minua.

Valitsin omaksi teemakseni 1970- ja -80-lukujen harrastukset ja vapaa-ajan. Päädyin tähän valintaan, koska halusin kompaktin ja visuaalisen tavan kertoa omille lapsilleni, mitä kaikkea lapsuuteni ja nuoruuteni vapaa-aikoina puuhattiin. Toisaalta minua kiehtoi myös ajatus, että matkalaukku voisi jäädä kulkemaan sukupolvelta toiselle, vaikka kaikki muu "todistusaineisto" elämästäni häviäisi.

Valitsin toteutustavaksi vanhan tavallisen matkalaukun. Se on helppo ja kätevä ratkaisu. Laukun pohjaosaan ja kanteen mahtuu paljon aineistoa, ja se kulkee kätevästi mukana.

Aloin kerätä aiheeseen liittyvää aineistoa valokuva-albumeista, arkistoistani, palkintolaatikoista, päiväkirjoista, netistä, käsitöistä jne. Tiesin jo alussa, että toteutan muistorasiani skräppäyksen tapaisella omalla sekatekniikallani. 

Kun aineistoa alkoi kertyä laukun pohjalle, niin arvelin, että on haaste saada sillisalaatista jonkinlainen kokonaisuus aikaan.

Laukkuun on kerätty aineistoa varsinaista rakentamisvaihetta varten.

Päätin unohtaa taiteelliset tavoitteet. Halusin tehdä matkalaukustani riemun- ja karmeankirjavan, elämääni ja tuota aikaa kuvastavan näyttämön kaikkine kummallisine käänteineen. 

Lapsuuteni ja nuoruuteni merkittävin asia oli yleisurheilu, joka oli harrastukseni ja ennen kaikkea elämäntapani 1973-1990. Urheilukaverit ja valmentaja olivat minulle kuin toinen perhe. 

Urheilu on ollut elämäni pohja ja peruskivi, jonka päälle kaikki on rakentunut. Siksi päätin rakentaa pohjalle urheiluareenan isosta valokuvasta, jossa olen parhaiden urheiluystävieni kanssa menestyksellisen viestikisan jälkeen. Tuo kuva on minulle jo itsessään hyvin merkityksellinen.






Kiinnitin kuvan päälle kolmiulotteisesti itseni juoksemaan aitoja ja työntämään kuulaa. "Skräppikollaasissa" on muitakin urheilukuvia, kunniapalkintoja, mitaleita ja lusikoita.

Tämän matkalaukkuprojektin myötä päätin kuvata kaikki palkintoni ja säästää vain tärkeimmät. Lusikat menivät jatkojalostukseen ja muut palkinnot metallikierrätykseen. En ole ikinä käsittänyt mitalaiden ja lusikoiden merkitystä. Oli helpottavaa vihdoinkin päästä niistä eroon. Valokuvat ja tilastot riittävät. Laukun pohjalla on valokuvat palkinnoista, muutamat merkittävimmät palkinnot esillä sekä määrät, kuinka paljon mitäkin palkintoja oli kertynyt.

Kanteen päätyivät kaikki muut harrastukset ja muu vapaa-ajan vietto. Olin touhukas tyttö ja harrastin monenlaista. Rakensin kollaasin itse tekemäni ryijyliinan päälle. 

Musiikkiharrastus oli tärkeä osa elämääni 1980-luvulla. Kävin soittotunneilla ja esiinnyin paljon kaikenlaisissa kokoonpanoissa ja tilaisuuksissa. Olin mukana lapsi- ja nuorisojärjestötoiminnassa, kuuntelin musiikkia, tein käsitöitä, luin kasoittain kirjoja ja olin kirjeenvaihdossa. Joka kesä olin töissä 13-vuotiaasta alkaen jne. Miten sitä ehtikään tehdä kaikkea?

Elämään kuului myös hauskanpito kavereiden kanssa. Ensin omalla kylällä ja 15-vuotiaana päästiin Eenokille ja Lallikselle.

Kuka muuten muistaa paikan, jossa kuunteli Vuosi -85 -biisiä? Minä kuuntelin sitä matkalla urheilukisoihin Pihtiputaalle Hiacen hikisestä mankasta. Muistan vielä sen levähdyspaikankin, jossa luukutimme sitä kavereiden kanssa.

Oi niitä kultaisia kasariaikoja!

Muistorasiaan liitetään aina mukaan sen tarina, pari sivua tekstiä, jossa avataan taustoja, kerrotaan muistoista ja luodaan tunnelma visuaalisen tarinan sisäistämiseksi.

Koen oman muistorasian, muistojen matkalaukun, tekemisen hyväksi tavaksi jäsentää omaa elämäntarinaa. Pidän sitä terapeuttisena kokemuksena. Omiin kokemuksiin ja muistoihin perehtymällä on mahdollisuus oppia ymmärtämään itseään, ja saada tukea nykyiseen elämään sekä tulevaisuuteen.

Lisälinkkejä asiaan perehtymiseksi:

Muistojen talo Kotkassa

Mäkelä, M. & Rajala, S.: Muistorasia - eletyn elämän pienoisnäyttämö, opinnäytetyö 2010.

Muistorasiatyöskentelyä Kangasalla (kuvia valmiista rasioista)

Ystäväpiiritoimintaa sosiokulttuurisesti innostaen

Viime jutussani lupasin kertoa ystäväpiiriryhmän ohjauskerrastani, jolloin teemana oli kotimurteet. Olin saanut suunnitella sisällön kokonaisuudessaan itse, koska ohjaajaparini olivat tuona toisissa tehtävissä.

Aloitimme ryhmäkerran kynttilän sytyttämisellä niin kuin aina teemme. Jokainen saa sytyttää vuorollaan kynttilän ja voi halutessaan sanoa jotakin muille ryhmäläisille. Juttelimme hetken edellisen kerran Rauman-retkestä, ja sitten riensinkin yläkertaan hakemaan erästä "unohtunutta juttua", jotta päästäisiin päivän aiheeseen kiinni. Tämä unohtunut juttu  yllätysvieras, murretarinoitsija Aila Vuorinen. Hän oli lupautunut tulemaan ryhmäämme tarinoimaan ja turisemaan "raumavoittosel Laitlan murttel".

Kaikki olivat iloisen yllättyneitä. Tarinatuokio lähti heti käyntiin. Aila luki muutaman tarinan vuonna 2013 ilmestyneestä kirjastaan Mää ja muu. Kirja on täynnä napakoita juttuja eli typistetyi tarinoi. Aila kertoi itsekin yllättyneensä siitä, että hänen tarinoistaan syntyi kirja. Kirjan hauskasta kuvituksesta vastasi tyttärentytär Rosanna Kuivalainen. Ikäihmisten iloksi kirjassa on normaalia suurempi kirjainkoko. 

Aila Vuorisen tyttärentytär Rosanna Kuivalainen ja Aila Vuorinen Kuivalaisen piirtämänä.
Kuva: Sanatoimisto Hulimaa

Aila kertoi meille muitakin tarinoita ja ryhmäläiset kertoivat omia juttujaan. Aila kertoi voittaneensa vuonna 2003 murteella puhumisen Suomen mestaruuden, mikä sekin tapahtui vähän vahingossa.

Tarinahetken jälkeen joimme kahvit ja jatkoimme jutustelua kunkin ryhmäläisen omista kotimurteista ja murteiden merkityksestä.

Jokainen sai laittaa Suomen kartalle oman neulansa, joka osoitti mistä on kotoisin. Ryhmäläiset kertoivat omia lempisanojaan kotimurteestaan kuin myös kamalimpia murresanoja. Tämä oli annettu edellisellä kerralla kotitehtäväksi. Lisäksi jokaisella oli kerrottavanaan sananparsia, sanontoja ja muita vastaavia hauskoja tokaisuja murteella ilmaistuna. Niistä riitti iloa ja naurua koko ryhmälle!

Lempisanoja olivat mm. äite, lahia, paija ja fiini. Kamalia sanoja ryhmäläisten mielestä olivat mm. kyrsä, floska, pyörtänpöllo ja mullismulkku*.

Mieleenpainuvia sananlaskuja olivat mm.: 

• Oikie tulj suu hyvä makuseks ko sai huastaa siu kanssais.
• Vähemä paha sanos äi ko piäne muija ot.
• Jollei pualest ymmär ei kokostakka viissaks tul.
• Ko lapsen synty ja juavuksis kuale, ei tiär et om pahas maailmas käynykkä.

Kyllä meidän ryhmällämme huumorintajua piisaa! 

Lopuksi puhalsimme kynttilän sammuksiin.

Ryhmäkerta onnistui mielestäni erinomaisesti. Ryhmäläiset tutustuivat toisiinsa kielen, murteen ja huumorin avulla, mikä edisti myös ystävystymistä. Sosiokulttuurista toimintaa ja innostamista siis parhaimmillaan!

*Murresanojen merkitys:

kyrsä = leipä

floska= märkä lumi

pyörtänpöllö = siankärsämö

mullismulkku = kuperkeikka

Tohkeissaan kohkaamista

Tunnetusti toukokuu on tupattu täyteen tapahtumia, työtehtäviä ja toimintaa. Niin on minunkin toukokuunikin.

Helsingin Sanomissa lanseerattiin muutama päivä sitten uusi sosiologinen termi tohkeisuus. Se on hillittömyyttä, yletöntä sosiaalisuutta ja kaikkialle suuntautuvaa energisyyttä. Ihan kuin minä tällä hetkellä säntäilemässä posket innosta hehkuen sinne tänne.

Jutussa kerrotaan, että tohkeissaan tekee työtä vaikka ilmaiseksi. - Kyllä, juuri näin.

Tässä vielä suora lainaus jutusta: "Projektit, kampanjat, freelancerin työt ja keikkaduunit, eihän niitä edes kutsuta pätkätöiksi. Jos on tohkeissaan, ne eivät merkitsekään vain epävarmuutta, vaan uusia haasteita ja mahdollisuuksia.
Myös työelämän ulkopuolelle jääneille tohkeisuus on tärkeää: sen voimalla saa itsensä liikkeelle." - Juu, just näin.

Tälläkin viikolla olin innoissani maanantaina viimeisessä valokuvaterapian opintoryhmätapaamisessa. Aiheena oli oman elämänhistorian esittely valittujen valokuvien avulla. Minulle päivä tarjosi oivalluksia ja oman elämänhistorian jäsentymistä.

Tiistaina olin Vanhustyön Keskusliiton ystäväpiiriohjaajakoulutuksen viimeisessä opintopäivässä Salossa. Sain todistuksen Ystäväpiiri - yhdessä elämyksiä arkeen -koulutuksesta käteeni, vaikka ryhmänohjauskertoja onkin vielä kolme kertaa jäljellä. Jihuu!

Tänään keskiviikkona olin sote-alan yrittäjän ammattitutkinnon lähiopetuspäivässä Raision aikuiskoulutuskeskuksessa kuuntelemassa innolla omavalvontaan, AVIen ja VALVIRAn lupa- sekä ilmoituskäytäntöihin liittyviä asioita. Ihan oikeasti olin tohkeissani uusien asioiden oppimisesta, vaikka kyse olikin kuivakkaasta byrokratian hallinnasta. 

Huomenna torstaina viimeistelen omaa muistorasiaprojektiani, josta kirjoitan oman jutun hieman myöhemmin. Lisäksi suunnittelen perjantain ystäväpiirin ohjelmaa, jonka tällä kertaa hoidan kokonaisuudessaan itse kahden muun ohjaajan ollessa toisissa tehtävissä. Olen perjantaistakin jo etukäteen tohkeissani, koska ohjelmamme koostuu lempiaiheestani eli murteista. Ryhmäläiset ovat saaneet kotitehtäväksi valita omasta kotimurteestaan kaksi kauneinta ja kaksi kamalinta sanaa. Lisäksi ryhmäämme saapuu yllätysvieras. Jännittävää! Toivottavasti en kohkaa ohjaajan roolissani liikaa. Tästäkin kuulette tuonnempana lisää.

Lauantaina ajelen Sastamalaan muistorasiani tai pikemminkin muistomatkalaukkuni kanssa. Sastamalan opistolla on tuolloin muistorasiakurssin viimeinen päivä. Sunnuntaina sitten saankin nauttia äitienpäivästä perheeni kanssa.

Innostusta, tohkeilua ja kohkaamisen iloa teillekin!