perjantai 5. helmikuuta 2016

Voimia keräämässä

Uranvaihtaminen ja uuden yrityksen perustaminen ovat iso elämänmuutos. Aluksi on huumaavaa, kun saa posket hehkuen hoitaa oman firmansa asioita. Pikkuhiljaa huomaa kuitenkin, että jos koko ajan höyryää vain yrityksensä asioita, niin alkaa liian helposti keittää.

Minulle on tärkeää päästä tekemään välillä jotakin ihan muuta. Ja itse asiassa aika useinkin. Jos ei joka päivä, niin joka toinen ainakin.

Olen aina ollut aktiivinen liikkuja. Nuorena treenasin melko kovaakin, koska olin SM-tason yleisurheilija. Nelikymppisenä hurahdin uudestaan urheilemaan, koska selkä oli oireillut jo pitkään liiallisen istumisen/toimistotyön takia. Siitä olotilasta suivaantuneena päätin uuden vuoden aattona 2010 ottaa liikunnan loppuelämän tavaksi. 

Päätös on pitänyt jo viiden vuoden ajan eikä ole tehnyt tiukkaakaan. Vajaa vuosi sitten innostuin "tavallisen liikunnan" lisäksi aikuisyleisurheilusta ja ryhdyin harjoittelemaan entistä määrätietoisemmin. Aloitin toukokuussa 2015 käydä Varsinais-Suomen Veteraaniurheilijoiden porukan harjoituksissa ja lähdin melko kylmiltään juoksemaan SM-viesteihin heidän joukkueessaan. Sen jälkeen jäin lopullisesti koukkuun.

Syksyllä kävin Suomen aikuisurheiluliiton valmennusleirillä, josta saimme mukaamme loistavat ohjeet harjoittelukauttamme varten. Olen treenannut itsenäisesti ja porukassa koko syksyn ja talven ajan nelisen kertaa viikossa. Mukavinta on käydä juoksemassa yhdessä Elisan ja Raimon kanssa Kupittaan harjoitteluhallissa.

SM-kisat 2015 Eläintarhan kentällä. N45-sarjan kuulassa 4. sija ja oma aikuisiän enkka 10,21.


Ai mikäkö koukuttaa tässä hommassa? No, urheillessa voi keskittyä luvalla vain itseensä ja mieli kirkastuu ja kroppa vahvistuu. Juokseminen voi tuntua hyvänä päivänä "lentämiseltä", kun askel rullaa. Harjoitusten jälkeen on euforinen ja tasapainoinen olo. Nautin myös siitä, että aikuisyleisurheilussa voivat eri sukupolvien edustajat (30-95 -vuotiaat) treenata yhdessä. Aikuisurheilijat on huipputyyppejä, ja tietysti kilpaileminen ja tavoitteiden saavuttaminen on äärettömän hauskaa!

Ensi kesän tavoitteenani on päästä kilpailemaan SM-kisoihin Iisalmessa ja mahdollisesti myös Pohjoismaiden mestaruuskilpailuihin Odensessa kaikilla sileillä ja aidatuilla pikamatkoilla sekä kuulassa.

N30-60 -sarjalaisia juoksemassa 100 metriä 2015 kansallisissa kisoissa Harjavallassa. Minä keskimmäisenä sinisessä asussa. Kuva: Tiina Hakomäki.



perjantai 18. joulukuuta 2015

Verkkoja siellä täällä

Sujuvaan työhön ja yritystoimintaan tarvitaan monenlaista kumppanuutta ja vertaistukea. Kun aloittaa yritystoiminnan, niin kaikenlaiset kärpäset takertuvat kiinni. Olen pyrkinyt seulomaan tiukasti, kenen kanssa kannattaa tavata tai edes keskustella puhelimitse. Kaikkiin ilmaisiin verkostoitumistilaisuuksiin ei kannata osallistua. Pidän erittäin tärkeänä hakea oikeita kumppaneita rinnalle ja verkostoja viemään omaa yritystoimintaa eteenpäin. Helppoa se ei ole, mutta aina kannattaa miettiä kaksi kertaa ennen kuin lahjoittaa aikaansa kaikenmaailman tapaamisiin.

Kävin tutustumassa BNI-verkoston Turku - Åbo -ryhmän myyntikokoukseen. Starttasin auton perjantaiaamuna ennen kuutta ehtiäkseni vierailijan ominaisuudessa Turkuun klo 6.45 heidän aamiaistilaisuuteensa. Tilaisuus eteni johdonmukaisesti ja kurinalaisesti. Sain pitää tilaisuudessa 60 sekunnin hissipuheen. Hyvin meni, vaikka itse sanonkin. 

Kaksi tuntia myöhemmin olin jo matkalla takaisin kotiin myönteisesti yllättyneenä BNI:n toimintamallista. Tämä ei ole mainos. En ole toistaiseksi aikeissa hakea sen jäsenyyttä. Haluan löytää verkoston, joka tuo mukanaan tehokkaasti ympäripyöreiden yhteistyölupausten sijaan konkreettisia kontakteja ja myyntiä. Turussa BNI:llä on kolme eri ryhmää. Aion käydä tutustumassa näihin muihinkin ryhmiin. 

Verkostoituminen ei ole helppoa. Edellisellä viikolla olin käynyt Varsinais-Suomen yrittäjien järjestämässä "verkostoitumistilaisuudessa" teemalla Kohti digitalisaatioa ja olin hieman pettynyt siihen, ettei se tarjonnutkaan varsinaista verkostoitumista. Tilaisuuden paras anti oli Katleena Kortesuon esitys Viisi tapaa saada yritys digittämään. Hän on loistava esiintyjä ja asiantuntija; häneen voi tutustua vaikkapa Ei oo totta -blogin välityksellä.

Kotimatkalla BNI-myyntikokouksesta pohdin omia verkostojani, kumppaneitani ja tukijoitani. Listasin mielessäni, mitkä niistä ovat merkityksellisimpiä omalle yritystoiminnalleni. Tässä listaus omista verkoistani, joita olen laskenut ja kokenut vuoden 2015 aikana:


  • Raseko, Timali - järjestää Fiinariinan Riikalle SOTE-alan yrittäjän ammattitutkinnon, ja sen kautta hän on saanut loistavat kurssikaveritsempparit (nykyiset ja tulevat yrittäjät) Minnan, Riitan ja Katin
  • Creame eli Susanna - paras graafikko, Fiinariinan nettisivujen tekijä ja oiva ajatustenlukija.
  • Kuntotimpurit eli Sanna - kumppaniyritys, tarjoaa Fiinariinan verkkoliikuntatuokiot.
  • GerTime eli Marjis - kumppaniyritys, tarjoaa Fiinariinan fysioterapiapalvelut.
  • Kielikumppani - kumppaniyritys, joka vie Fiinariinan aivan uusille urille.
  • Wirmo-Seura - yhteistyökumppani, jonka kanssa Fiinariina on voinut kehittää mm. muistelupalvelua.
  • Hyviskahvit-ryhmä - hyvinvointi- ja sote-alan mikroyrittäjien ryhmä, joka kokoontuu kerran kuussa Turussa. 

Lisää verkkoja on viritelty ainakin neljän mahdollisen uuden yhteistyökumppanin kanssa. Muitakin uusia on harkinnassa, mutta niistä kerron lisää ensi vuoden puolella.




perjantai 11. joulukuuta 2015

Muistelua muistisairaiden kanssa

Pääsin erääseen muistisairaiden vanhusten hoitoon erikoistuneeseen hoitokotiin ohjaamaan muistelutuokioita. Kun sain vahvistuksen, että pääsen ohjaamaan vanhusryhmää, olin onnesta ymmyrkäisenä. Nimittäin luovan muistelun ohjaus on lempityötäni, joka saa poskeni hehkumaan. Olenhan edelleenkin se sama tyttö, joka pienenä hakeutui mummujen ja pappojen seuraan: Korvat höröllä kuuntelemassa, pullakahveja hörppimässä ja tarinoita kuuntelemassa. Nyt saan tarjota luovan muistelun palveluitani Fiinariina-yrityksessäni. 

Ensimmäisellä kerralla järjestin uudelle ryhmälleni elämyksellisen aamupäivän. 

Teimme aluksi tuolijumppaa ja aivojumppaa. Sitten tutustuimme toisiimme ja muistelimme myönteisen muistelun korttien avulla asioita, jotka tuovat hyvää mieltä. Lopuksi rentouduimme sekä mielikuvamatkailimme. Joku ehti muistelutuokion aikana laittaa rentoutus-cd:ni parempaan korjuun, mutta pärjäsimme mainiosti ilmankin. Pääasia oli, että jokainen sai osallistua omalla tavallaan, ja jatkoimme päiväämme virkistyneinä sekä hyväntuulisina. Päivän bonuksena sain höpistä juttuja venäjäksi yhden asukkaan kanssa sekä löysimme cd:ni sieltä paremmasta korjusta.

Toisella kerralla virkistimme muistia aistimuistin kautta. Päivän teemana oli joulu.

Alkujumppien jälkeen aistimme joulua "tunnustelupussukoiden" avulla. Jokainen sai laittaa kätensä pussiin kurkistamatta sinne ja tunnustella sekä arvata, mitä jouluun liittyvää siellä voisi olla. Pussin sisällä saattoi olla riisiä, joulupalloja, kynttilöitä, piparimuotteja jne. Aina esineiden nimet eivät heti tulleet mieleen, mutta muutamalla alkukirjaimen vinkillä nimet muistuivat mieleen. Mikä riemu syntyikään, kun nimi herui mieleen. Nimen muistaneelle annettiin aplodit.

Lisäksi haistelimme joulua tuoksuttelemalla joulun mausteita. Välillä muistelimme joulunajan kotitöitä, jouluruokia ja itse joulunviettoa. Lisäksi lauloimme joululauluja. Kaikki olivat omilla kyvyillään ja tavoillaan toiminnassa mukana.

Aistiärsykkeillä saatiin kivasti vipinää aivonystyröihin ja ennen kaikkea hyvää mieltä meille jokaiselle! (Ja minulle ne punaiset posket.)




keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Haastattelemassa Silon ja Kaunottaren ompelijoita

Kuka muistaa vielä Silon tahi Kaunottaren tuotemerkit? Kyseiset tehdasompelimothan valmistivat naisten vaatteita 1980-luvun loppupuolelle asti. Päätehtaat olivat Turussa, mutta niiden lisäksi olivat tehtaat myös nykyisen Mynämäen alueella. 

Suomen ja Neuvostoliiton välisen clearing-kaupan ansiosta vietiin valtavia määriä niin naisten kuin miestenkin pukuja Neuvostoliittoon. Silon ja Kaunotar-Tuotteen pukuompelimot Mynämäessä valmistivat pitkiä sarjoja samaa mallia Neuvostoliittoon vietäväksi 1960-luvun lopulta 1980-luvun loppuun. 

Pienten maalaiskuntien, Mynämäen ja Mietoisten (nykyään osa Mynämäkeä), naiset pääsivät näille tehtaille töihin. Tehtaat olivat paikkakunnille merkittävä työllistäjä. 

Mynämäen kotiseutuyhdistys Wirmo-Seura päätti käynnistää 2015 projektin, jossa kerätään tietoa Mynämäen teollisesta perinteestä ja haastatellaan mm. Silon ja Kaunotar-Tuotteen vanhoja työntekijöitä. Haastatteluilla pyritään saamaan tietoa, millaista työnteko on ollut pukuompelimon vaihetyössä vaativissa urakkatyöolosuhteissa. 

Koska olin loppusyksystä käynnistämässä yritystoimintaani, minulta tultiin kysymään, voisinko tarjota osaamistani myös tämän projektin käyttöön. Olin heti kiinnostunut, ja loppuvuodesta pääsinkin aloittamaan haastattelut tuntitöinä muun yritystoimintani ohessa.

Olen haastatellut tehtaiden eri tehtävissä olleita henkilöitä: vaiheompelijoita, prässääjiä, työnjakajia, napittajia, piirtäjiä, malliompelijoita, työnjohtajia, ruokalanpitäjiä ja tehdaspäälliköitä. Haastateltavien ikä on vaihdellut viisikymppisistä yli 90-vuotiaisiin teräsrouviin.

Haastatteluiden tekeminen on ollut äärimmäisen kiehtovaa työtä. Olen aina ollut kiinnostunut historiasta, tarinoista ja perinteen tallentamisesta. Tässä työssä saan joka kerta innostua uuden ihmisen tarinasta ja siitä, miten Suomen teollisuuden kukoistusvaihe ja romahtaminen koskettivat yksittäistä ihmistä maaseudulla. 

Nämä naiset työskentelivät tehtailla silloin, kun itse olin taapero, ja jatkoivat työskentelyä siihen asti, kunnes päädyin opiskelemaan. 1980-luvulla kuulin samankaltaisia tarinoita, koska asuimme aivan paperiteollisuuspaikkakunnan kupeessa, ja äitini kävi töissä Euran Paperissa. Neuvostoliiton kauppa kiehtoi taas sen takia, että päädyin lukemaan yliopistoon venäjää. Toiveet varmasta työpaikasta romuttuivat itsellänikin 1990-luvun alussa, niin kuin näilläkin naisilla, jotka tuolloin joutuivat pohtimaan uudelleen uravalintojaan.

Haastattelutyö on tuonut itselleni lisätaitoja, jotka koen hyödyllisiksi myös Fiinariinan ydinpalveluissa. Käytän Voimaa muistoista -palveluissani samoja menetelmiä, ja aito kuuntelemisen taito on ensiarvoisen tärkeä taito kaikissa palvelutehtävissäni.

2016 kesällä pääsemme nauttimaan projektin tuloksista mm. Wirmo-Seuran näyttelyssä elokuussa. Ja kukapa tietää, jos saamme aikaan myös muotinäytöksen, jossa esitellään Silon ja Kaunottaren vanhoja pukuja. Jos sinulla on näitä pukuja, niin otamme mielellämme niitä lainaan ensi elokuussa. Tänne voi ottaa yhteyttä näissä asioissa.


lauantai 21. marraskuuta 2015

Mallimummun 90-vuotissynttäreillä

Viikko sitten pääsin onnittelemaan 90-vuotiasta kummitätiäni. Kummitätini on äitini isosisko ja erittäin läheinen ihminen meille kaikille. Oli ilo ja kunnia päästä juhlimaan merkkipäivää hänen kanssaan.

Olen saanut lapsena ja nuorena viettää hänen kanssaan paljon aikaa. Sain vierailla viikonloppuisin yökylässä hänen luonaan yhdessä toisen sukulaistytön kanssa. Ne viikonloput muistan ainiaan! Mirja-kummitätini hemmotteli meitä herkuillaan. Ikinä en pystynyt syömään niin paljon jäätelöä, kun sitä olisi ollut tarjolla. Saimme valvoa toisessa huoneessa niin pitkään kuin halusimme, kunhan vain muistimme supatella hiljaa juttujamme. 

12-vuotissynttäreilläni 1981: Mirja keskellä ja minä oikealla.
Kummitätini ja minä teimme kumpikin ensimmäisen ulkomaan matkamme yhdessä vanhempieni ja enoni kanssa 1981 Sotshiin. Siihen aikaan maailmasta matkustettiin lomalle usein juuri Mustanmeren rannalle. Minä sain jakaa huoneen kummitätini kanssa. Matka oli jännittävä kokemus meille kummallekin. 

Aikuistuttuani olemme pitäneet yhteyttä, mutta vasta viime vuosina olen ymmärtänyt hänen merkityksensä elämälleni. Onneksi ehdin ja olen voinut kiittää häntä kaikesta antamastaan tuesta. 

Haluan ottaa mallia hänen elämänasenteestaan. Elämä ei ole koetellut häntä silkkihansikkain, mutta siitä huolimatta hän on iloinen ja kannustava. Tyttäreni sanoikin osuvasti, että Mirja on hänen idolinsa! Niin minunkin!

Minä vasemmalla ja Mirja tyttärieni keskellä

Kummitätini suostui myös olemaan yrityskuvieni mallina, ja siinäkin roolissa hän oli aivan loistava! Kuvasimme parin tunnin aikana niin sisällä, ulkona kuin toisessa kohteessakin ja aina hänellä riitti intoa viedä homma loppuun asti. Loistava mallimummu!



Annoimme Mirjalle lahjaksi Ikäinstituutin tekemät Kunnon eväät -voimistelukortit, joissa on 52 eri liikettä vuoden jokaiselle viikolle. Mirja on jo ennestään innokas kotivoimistelija ja toivon, että tuosta lahjasta on iloa hänelle koko vuoden ajan.

90-vuotiaan jalkakin voi nousta näin keveästi.

Minun kummitätini on huipputyyppi. Ottakaamme kaikki hänestä mallia!


tiistai 10. marraskuuta 2015

Jokaisella on oikeus ulkoiluun

Fiinariinan ikäpalveluja suunnitellessani pidin tärkeänä, että ikäihmisten ulkoilun tukemisesta tulee ehdottomasti oma palvelunsa. Palvelu sai nimekseen Yhdessä ulos

Oman ja lähipiirini käsitysten perusteella ympärivuorokautisessa hoidossa asuvat toimintakyvyltään heikkokuntoisemmat henkilöt pääsevät ulos ehkä 1-2 krt viikossa. Joissakin hoivakodeissa vielä harvemmin. Moni kotona asuva iäkäs saattaa olla samassa tai vielä huonommassakin tilanteessa. 

Havahduin tähän tosiasiaan, kun isäni asui 2010-2014 hoivakodissa Satakunnassa. Aluksi hän pääsi ulkoilemaan säännöllisemmin, kun pystyi liikkumaan itsenäisesti rollan avulla muiden ulkoilijoiden kanssa. Aluksi isäni teki "lenkkiä" myös hoivakodin käytävällä. Kun jalka ei enää noussut riittävän ripeään tahtiin, myös ulkoilu väheni. Kun kävin tervehtimässä isääni, kävimme ulkoilemassa. Aluksi lenkit olivat pidempiä, mutta lyhenivät pikkuhiljaa etenevän muistisairauden takia. Isäni oli ollut intohimoinen ulkoilija ja urheilija koko elämänsä. En uskaltanut edes ajatella, miltä tuntui olla monta päivää putkeen sisätiloissa. Päivätoimintaan ei saamani käsityksen perusteella kuulunut minkäänlaista kuntouttavaa tuolijumppaa tai vastaavaa liikuntaa.

Koska asuin noin 70 kilometrin päässä isästäni, en päässyt riittävän usein isääni tervehtimään. Tilanne on varmasti hyvin monelle tuttua ruuhkavuosien tuskaa: työ, teini-ikäiset lapset, harrastukset, omien vanhempien sairaudet ja loppumaton syyllisyyden tunne jostakin. 

Isäni hoivakodin vuorokausimaksuun (esim. vuonna 2010: 122 eur) sisältyi pelkästään vuokra, ateriat ja hygieniapaketti. Olisin nähnyt niin tärkeänä, että vuorokausimaksussa olisi ollut mukana myös kuntouttava toiminta sisältäen säännöllisen ulkoilun. 

(Voisin sivumennen sanoen kirjoittaa monta juttua myös kuntien vanhuspalveluiden suhtautumisesta muistisairaisiin asiakkaisiinsa, kuntien välisestä pompottamisesta asuinpaikka- ja asiakasmaksuasioissa, tavoitehakuisista viranhaltijapäätöksistä, perusturvalautakuntien myötäilevistä päätöksistä ja hallinto-oikeuden loppumattomasta valituskierteestä. Kuinkahan paljon rahaa saadaankaan tuhlattua joka päivä tällaisella menolla? Kerron näistä ehkä myöhemmin, kun viimeisinkin hallinto-oikeuden päätös on nuijittu pöytään. Isäni kuoli jouluna 2014, joten vielä nähtäneen uusi vuosi ennen kuin hänen kaikki asiansa ovat hoidetut.)

Halusin siis löytää ratkaisun pulmaan, jotta isä olisi päässyt useammin ulkoilemaan. Hain ulkoiluystäviä vapaaehtoissektorilta ja etsin yrityksiä, jotka olisivat tarjonneet palvelua vanhusten ulkoiluun. Tuloksetta! Juuri sillä paikkakunnalla ei ollut ratkaisua ongelmaani. 

Olisin ollut valmis maksamaan ulkoilupalvelusta, jotta isäni mieli olisi piristynyt. Samalla olisin keventänyt omaa mieltäni ja vähentänyt hieman syyllisyyden tunnettani. Mielenrauhaansa voi tasoittaa välillä myös rahalla, jos ostamillaan lisäpalveluilla saa iloa ikäihmisen elämään. En tiennyt tuolloin sitäkään, että minä hänen lapsenaan olisin oikeutettu kotitalousvähennykseen hänelle ostetuista palveluista. Jopa hoivakotiin ostettuna tällainen ulkoilupalvelu olisi ollut vähennyskelpoista!

Valtaosa hoitopaikoissa asuvista ihmisistä ei kykene ulkoilemaan omatoimisesti tavanomaisessa ympäristössä. Turvallisuuden vuoksi he asuvat lukkojen takana, joita he eivät itse saa avata. Lopputuloksena heidän ulospääsemisensä on täysin muista ihmisistä riippuvaista. Niin kauan kun mikään säädös ei velvoita takaamaan ulospääsemisen oikeutta, jää tämä asia muiden ihmisten harkinnan varaan.

Tiesitkö, että Suomessa vankien asemaa säätelevässä lainsäädännössä taataan päivittäinen tunnin ulkoiluoikeus? Koska se on laissa, vankiloiden päivittäinen toiminta on suunniteltu niin, että se voidaan toteuttaa. Vankiloissa on oltava ulkoilupihat ja vartijoiden työjärjestelyissä on otettava huomioon vankien tunnin mittainen ulkoilu. Vangeilla ei ole kuitenkaan velvollisuutta ulkoilla.

Koskahan Suomen lainsäädäntöön saadaan aikaiseksi säädös, joka määrää jokaiselle vanhukselle päivittäisen ulkoiluoikeuden?

Kaiken tämän nähneenä Fiinariinan arvoihin on kirjoitettu: Jokaisella on oikeus ulkoiluun!


torstai 5. marraskuuta 2015

Lihaskuntoa mammoille ja papoille

Tiesitkö, että vain muutama prosentti eläkeläisistä liikkuu sekä kestävyys- että lihaskuntosuositusten mukaisesti? Näin kerrotaan mm. Valtion liikuntaneuvoston julkaisussa (2013), jossa linjataan ikäihmisten liikunnan kansallista toimenpideohjelmaa.

Suomessa on vahvaa liikuntagerontologista osaamista, mutta sitä ei näemmä osata tai viitsitä hyödyntää. Ongelmana voi olla myös se, että liikkumisen hyödyt ikäihmisille eivät ole vieläkään yleisesti tiedossa eikä liikuntaa käytetä riittävästi terveyden edistämiseksi varsinkaan iäkkäämpien ihmisten tilanteissa.

Vain pieni osa ikäihmisistä liikkuu liikuntasuositusten mukaisesti. Erityisesti voima- ja tasapainoharjoittelu on liian vähäistä. Tämän olen huomannut monen eläkkeellä olevan henkilön kohdalla.

Päätin lähteä hakemaan lisätietoa Ikäinstituutin koulutuksista. Lokakuun lopussa järjestettiin Jyväskylässä  Liikuntaneuvontaa ikäihmisille -koulutus, jossa valaistiin miten ikäihmisten liikuntaneuvonta tulisi järjestää eri sektoreilla. Lähdin hakemaan sieltä uusia menetelmiä ja työvälineitä, joita voisin hyödyntää uusissa palveluissani.

Ajelin innoissani aamuhämärissä Jyväskylään ja illalla takaisin. Auton mittariin tuli kilometrejä 700, mutta se ei laimentanut intoani. Joku voisi sanoa, että hullun touhua, mutta kukapa nyt ei ajelisi hyvän koulutuksen perässä vaikka Jyväskylään?

Päivän aikana sain paljon tietoa liikuntaneuvonnan perusteista ja sisällöstä sekä hyvistä liikuntaneuvonnan toimintatavoista. Tätä tietoutta olin jo ehtinyt kerätä viimeisimmässä projektissani, jossa pilotoitiin työikäisen väeston liikuntaneuvontamalleja Vakka-Suomessa 2012-2014. Sain kuitenkin paljon uutta tietoa, miten 65+-väestön liikuntaneuvontaa sovelletaan eri tavoin eri puolilla Suomea.

Eniten pidin käytännön harjoituksista: Esimerkiksi oman liikuntahistorian tekeminen valokuvien avulla ja siitä kertominen oli todella avartavaa. Lisäksi koin innostavina runsaan materiaalin, joista poimin tähän esimerkiksi Kunnon eväät -liikekortit. Kortit on suunniteltu liikkeiden nimiä ja selostuksia myöten ikäryhmä huomioiden. Korttipakettiin (52 korttia) kuuluu erilaisia voimaa ja tasapainoa kehittäviä liikkeitä. Niitä voi hyödyntää monin eri tavoin, esimerkiksi ikäihmisten liikuntaneuvonnassa, kerhotoiminnassa tai vaikkapa viikon jumppaliikkeenä ateriapalvelun yhteydessä. Paketin hinta on vain 10 eur + postikulut. Ei pitäisi olla rahastakaan kiinni.


Kunnon eväät -korttimalli. Kuva: Ikäinstituutti.

Materiaalia on olemassa todella runsaasti, joten siitä ei liikuntaneuvonnan järjestäminen voi jäädä kiinni. 

Lihaskunto- ja tasapainoharjoittelua voi helposti sisällyttää arkisiin askareihin vaikka huushollihommien tai hampaidenpesun yhteyteen! Ikäinstituutti tarjoaa netissä yksinkertaisia ohjeita lihaskunnon kohottamiseen kotioloissa. 
Helppoa ottaa käyttöön kotona ja hoivakodeissa! Tässä linkit ilmaisiin jumppaohjeisiin:

http://www.ikainstituutti.fi/…/ter…/ladattavat+jumppaohjeet/
http://www.liikkeellavoimaavuosiin.fi/…/liik…/jumppaohjeita/



Jokainen joka työskentelee vanhusten kanssa, tulisi pikkuhiljaa sisäistää liikunnan merkitys iäkkäille ihmisille. Olivatpa he sitten missä kunnossa tahansa. Kuka tahansa heistä. Voimisteluohjeita löytyy myös vuodepotilaille. Kyse on vain tahdosta.

Fiinariinan Riikka ja Mirja tekemässä tuolijumppaa. Kuva: Miikka Lappalainen.
Minä tahdon levittää tätä ilosanomaa Fiinariinan ikäihmisille suunnatuissa palveluissa. Olkoon sitten kyse vaikka viikottaisesta siivouksesta, niin asiakas pääsee tekemään kanssani hänelle sopivaa liikuntaa: tuolijumppaa, ulkoilua tai kotijumppaa.


Yli 65-vuotiaiden liikuntasuositus: 2,5 tuntia kestävyysliikuntaa reippaasti ja 2 krt viikossa lihasvoimaa ja tasapainoa.  Kuva: UKK-Instituutti.