perjantai 18. joulukuuta 2015

Verkkoja siellä täällä

Sujuvaan työhön ja yritystoimintaan tarvitaan monenlaista kumppanuutta ja vertaistukea. Kun aloittaa yritystoiminnan, niin kaikenlaiset kärpäset takertuvat kiinni. Olen pyrkinyt seulomaan tiukasti, kenen kanssa kannattaa tavata tai edes keskustella puhelimitse. Kaikkiin ilmaisiin verkostoitumistilaisuuksiin ei kannata osallistua. Pidän erittäin tärkeänä hakea oikeita kumppaneita rinnalle ja verkostoja viemään omaa yritystoimintaa eteenpäin. Helppoa se ei ole, mutta aina kannattaa miettiä kaksi kertaa ennen kuin lahjoittaa aikaansa kaikenmaailman tapaamisiin.

Kävin tutustumassa BNI-verkoston Turku - Åbo -ryhmän myyntikokoukseen. Starttasin auton perjantaiaamuna ennen kuutta ehtiäkseni vierailijan ominaisuudessa Turkuun klo 6.45 heidän aamiaistilaisuuteensa. Tilaisuus eteni johdonmukaisesti ja kurinalaisesti. Sain pitää tilaisuudessa 60 sekunnin hissipuheen. Hyvin meni, vaikka itse sanonkin. 

Kaksi tuntia myöhemmin olin jo matkalla takaisin kotiin myönteisesti yllättyneenä BNI:n toimintamallista. Tämä ei ole mainos. En ole toistaiseksi aikeissa hakea sen jäsenyyttä. Haluan löytää verkoston, joka tuo mukanaan tehokkaasti ympäripyöreiden yhteistyölupausten sijaan konkreettisia kontakteja ja myyntiä. Turussa BNI:llä on kolme eri ryhmää. Aion käydä tutustumassa näihin muihinkin ryhmiin. 

Verkostoituminen ei ole helppoa. Edellisellä viikolla olin käynyt Varsinais-Suomen yrittäjien järjestämässä "verkostoitumistilaisuudessa" teemalla Kohti digitalisaatioa ja olin hieman pettynyt siihen, ettei se tarjonnutkaan varsinaista verkostoitumista. Tilaisuuden paras anti oli Katleena Kortesuon esitys Viisi tapaa saada yritys digittämään. Hän on loistava esiintyjä ja asiantuntija; häneen voi tutustua vaikkapa Ei oo totta -blogin välityksellä.

Kotimatkalla BNI-myyntikokouksesta pohdin omia verkostojani, kumppaneitani ja tukijoitani. Listasin mielessäni, mitkä niistä ovat merkityksellisimpiä omalle yritystoiminnalleni. Tässä listaus omista verkoistani, joita olen laskenut ja kokenut vuoden 2015 aikana:


  • Raseko, Timali - järjestää Fiinariinan Riikalle SOTE-alan yrittäjän ammattitutkinnon, ja sen kautta hän on saanut loistavat kurssikaveritsempparit (nykyiset ja tulevat yrittäjät) Minnan, Riitan ja Katin
  • Creame eli Susanna - paras graafikko, Fiinariinan nettisivujen tekijä ja oiva ajatustenlukija.
  • Kuntotimpurit eli Sanna - kumppaniyritys, tarjoaa Fiinariinan verkkoliikuntatuokiot.
  • GerTime eli Marjis - kumppaniyritys, tarjoaa Fiinariinan fysioterapiapalvelut.
  • Kielikumppani - kumppaniyritys, joka vie Fiinariinan aivan uusille urille.
  • Wirmo-Seura - yhteistyökumppani, jonka kanssa Fiinariina on voinut kehittää mm. muistelupalvelua.
  • Hyviskahvit-ryhmä - hyvinvointi- ja sote-alan mikroyrittäjien ryhmä, joka kokoontuu kerran kuussa Turussa. 

Lisää verkkoja on viritelty ainakin neljän mahdollisen uuden yhteistyökumppanin kanssa. Muitakin uusia on harkinnassa, mutta niistä kerron lisää ensi vuoden puolella.




perjantai 11. joulukuuta 2015

Muistelua muistisairaiden kanssa

Pääsin erääseen muistisairaiden vanhusten hoitoon erikoistuneeseen hoitokotiin ohjaamaan muistelutuokioita. Kun sain vahvistuksen, että pääsen ohjaamaan vanhusryhmää, olin onnesta ymmyrkäisenä. Nimittäin luovan muistelun ohjaus on lempityötäni, joka saa poskeni hehkumaan. Olenhan edelleenkin se sama tyttö, joka pienenä hakeutui mummujen ja pappojen seuraan: Korvat höröllä kuuntelemassa, pullakahveja hörppimässä ja tarinoita kuuntelemassa. Nyt saan tarjota luovan muistelun palveluitani Fiinariina-yrityksessäni. 

Ensimmäisellä kerralla järjestin uudelle ryhmälleni elämyksellisen aamupäivän. 

Teimme aluksi tuolijumppaa ja aivojumppaa. Sitten tutustuimme toisiimme ja muistelimme myönteisen muistelun korttien avulla asioita, jotka tuovat hyvää mieltä. Lopuksi rentouduimme sekä mielikuvamatkailimme. Joku ehti muistelutuokion aikana laittaa rentoutus-cd:ni parempaan korjuun, mutta pärjäsimme mainiosti ilmankin. Pääasia oli, että jokainen sai osallistua omalla tavallaan, ja jatkoimme päiväämme virkistyneinä sekä hyväntuulisina. Päivän bonuksena sain höpistä juttuja venäjäksi yhden asukkaan kanssa sekä löysimme cd:ni sieltä paremmasta korjusta.

Toisella kerralla virkistimme muistia aistimuistin kautta. Päivän teemana oli joulu.

Alkujumppien jälkeen aistimme joulua "tunnustelupussukoiden" avulla. Jokainen sai laittaa kätensä pussiin kurkistamatta sinne ja tunnustella sekä arvata, mitä jouluun liittyvää siellä voisi olla. Pussin sisällä saattoi olla riisiä, joulupalloja, kynttilöitä, piparimuotteja jne. Aina esineiden nimet eivät heti tulleet mieleen, mutta muutamalla alkukirjaimen vinkillä nimet muistuivat mieleen. Mikä riemu syntyikään, kun nimi herui mieleen. Nimen muistaneelle annettiin aplodit.

Lisäksi haistelimme joulua tuoksuttelemalla joulun mausteita. Välillä muistelimme joulunajan kotitöitä, jouluruokia ja itse joulunviettoa. Lisäksi lauloimme joululauluja. Kaikki olivat omilla kyvyillään ja tavoillaan toiminnassa mukana.

Aistiärsykkeillä saatiin kivasti vipinää aivonystyröihin ja ennen kaikkea hyvää mieltä meille jokaiselle! (Ja minulle ne punaiset posket.)




keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Haastattelemassa Silon ja Kaunottaren ompelijoita

Kuka muistaa vielä Silon tahi Kaunottaren tuotemerkit? Kyseiset tehdasompelimothan valmistivat naisten vaatteita 1980-luvun loppupuolelle asti. Päätehtaat olivat Turussa, mutta niiden lisäksi olivat tehtaat myös nykyisen Mynämäen alueella. 

Suomen ja Neuvostoliiton välisen clearing-kaupan ansiosta vietiin valtavia määriä niin naisten kuin miestenkin pukuja Neuvostoliittoon. Silon ja Kaunotar-Tuotteen pukuompelimot Mynämäessä valmistivat pitkiä sarjoja samaa mallia Neuvostoliittoon vietäväksi 1960-luvun lopulta 1980-luvun loppuun. 

Pienten maalaiskuntien, Mynämäen ja Mietoisten (nykyään osa Mynämäkeä), naiset pääsivät näille tehtaille töihin. Tehtaat olivat paikkakunnille merkittävä työllistäjä. 

Mynämäen kotiseutuyhdistys Wirmo-Seura päätti käynnistää 2015 projektin, jossa kerätään tietoa Mynämäen teollisesta perinteestä ja haastatellaan mm. Silon ja Kaunotar-Tuotteen vanhoja työntekijöitä. Haastatteluilla pyritään saamaan tietoa, millaista työnteko on ollut pukuompelimon vaihetyössä vaativissa urakkatyöolosuhteissa. 

Koska olin loppusyksystä käynnistämässä yritystoimintaani, minulta tultiin kysymään, voisinko tarjota osaamistani myös tämän projektin käyttöön. Olin heti kiinnostunut, ja loppuvuodesta pääsinkin aloittamaan haastattelut tuntitöinä muun yritystoimintani ohessa.

Olen haastatellut tehtaiden eri tehtävissä olleita henkilöitä: vaiheompelijoita, prässääjiä, työnjakajia, napittajia, piirtäjiä, malliompelijoita, työnjohtajia, ruokalanpitäjiä ja tehdaspäälliköitä. Haastateltavien ikä on vaihdellut viisikymppisistä yli 90-vuotiaisiin teräsrouviin.

Haastatteluiden tekeminen on ollut äärimmäisen kiehtovaa työtä. Olen aina ollut kiinnostunut historiasta, tarinoista ja perinteen tallentamisesta. Tässä työssä saan joka kerta innostua uuden ihmisen tarinasta ja siitä, miten Suomen teollisuuden kukoistusvaihe ja romahtaminen koskettivat yksittäistä ihmistä maaseudulla. 

Nämä naiset työskentelivät tehtailla silloin, kun itse olin taapero, ja jatkoivat työskentelyä siihen asti, kunnes päädyin opiskelemaan. 1980-luvulla kuulin samankaltaisia tarinoita, koska asuimme aivan paperiteollisuuspaikkakunnan kupeessa, ja äitini kävi töissä Euran Paperissa. Neuvostoliiton kauppa kiehtoi taas sen takia, että päädyin lukemaan yliopistoon venäjää. Toiveet varmasta työpaikasta romuttuivat itsellänikin 1990-luvun alussa, niin kuin näilläkin naisilla, jotka tuolloin joutuivat pohtimaan uudelleen uravalintojaan.

Haastattelutyö on tuonut itselleni lisätaitoja, jotka koen hyödyllisiksi myös Fiinariinan ydinpalveluissa. Käytän Voimaa muistoista -palveluissani samoja menetelmiä, ja aito kuuntelemisen taito on ensiarvoisen tärkeä taito kaikissa palvelutehtävissäni.

2016 kesällä pääsemme nauttimaan projektin tuloksista mm. Wirmo-Seuran näyttelyssä elokuussa. Ja kukapa tietää, jos saamme aikaan myös muotinäytöksen, jossa esitellään Silon ja Kaunottaren vanhoja pukuja. Jos sinulla on näitä pukuja, niin otamme mielellämme niitä lainaan ensi elokuussa. Tänne voi ottaa yhteyttä näissä asioissa.


lauantai 21. marraskuuta 2015

Mallimummun 90-vuotissynttäreillä

Viikko sitten pääsin onnittelemaan 90-vuotiasta kummitätiäni. Kummitätini on äitini isosisko ja erittäin läheinen ihminen meille kaikille. Oli ilo ja kunnia päästä juhlimaan merkkipäivää hänen kanssaan.

Olen saanut lapsena ja nuorena viettää hänen kanssaan paljon aikaa. Sain vierailla viikonloppuisin yökylässä hänen luonaan yhdessä toisen sukulaistytön kanssa. Ne viikonloput muistan ainiaan! Mirja-kummitätini hemmotteli meitä herkuillaan. Ikinä en pystynyt syömään niin paljon jäätelöä, kun sitä olisi ollut tarjolla. Saimme valvoa toisessa huoneessa niin pitkään kuin halusimme, kunhan vain muistimme supatella hiljaa juttujamme. 

12-vuotissynttäreilläni 1981: Mirja keskellä ja minä oikealla.
Kummitätini ja minä teimme kumpikin ensimmäisen ulkomaan matkamme yhdessä vanhempieni ja enoni kanssa 1981 Sotshiin. Siihen aikaan maailmasta matkustettiin lomalle usein juuri Mustanmeren rannalle. Minä sain jakaa huoneen kummitätini kanssa. Matka oli jännittävä kokemus meille kummallekin. 

Aikuistuttuani olemme pitäneet yhteyttä, mutta vasta viime vuosina olen ymmärtänyt hänen merkityksensä elämälleni. Onneksi ehdin ja olen voinut kiittää häntä kaikesta antamastaan tuesta. 

Haluan ottaa mallia hänen elämänasenteestaan. Elämä ei ole koetellut häntä silkkihansikkain, mutta siitä huolimatta hän on iloinen ja kannustava. Tyttäreni sanoikin osuvasti, että Mirja on hänen idolinsa! Niin minunkin!

Minä vasemmalla ja Mirja tyttärieni keskellä

Kummitätini suostui myös olemaan yrityskuvieni mallina, ja siinäkin roolissa hän oli aivan loistava! Kuvasimme parin tunnin aikana niin sisällä, ulkona kuin toisessa kohteessakin ja aina hänellä riitti intoa viedä homma loppuun asti. Loistava mallimummu!



Annoimme Mirjalle lahjaksi Ikäinstituutin tekemät Kunnon eväät -voimistelukortit, joissa on 52 eri liikettä vuoden jokaiselle viikolle. Mirja on jo ennestään innokas kotivoimistelija ja toivon, että tuosta lahjasta on iloa hänelle koko vuoden ajan.

90-vuotiaan jalkakin voi nousta näin keveästi.

Minun kummitätini on huipputyyppi. Ottakaamme kaikki hänestä mallia!


tiistai 10. marraskuuta 2015

Jokaisella on oikeus ulkoiluun

Fiinariinan ikäpalveluja suunnitellessani pidin tärkeänä, että ikäihmisten ulkoilun tukemisesta tulee ehdottomasti oma palvelunsa. Palvelu sai nimekseen Yhdessä ulos

Oman ja lähipiirini käsitysten perusteella ympärivuorokautisessa hoidossa asuvat toimintakyvyltään heikkokuntoisemmat henkilöt pääsevät ulos ehkä 1-2 krt viikossa. Joissakin hoivakodeissa vielä harvemmin. Moni kotona asuva iäkäs saattaa olla samassa tai vielä huonommassakin tilanteessa. 

Havahduin tähän tosiasiaan, kun isäni asui 2010-2014 hoivakodissa Satakunnassa. Aluksi hän pääsi ulkoilemaan säännöllisemmin, kun pystyi liikkumaan itsenäisesti rollan avulla muiden ulkoilijoiden kanssa. Aluksi isäni teki "lenkkiä" myös hoivakodin käytävällä. Kun jalka ei enää noussut riittävän ripeään tahtiin, myös ulkoilu väheni. Kun kävin tervehtimässä isääni, kävimme ulkoilemassa. Aluksi lenkit olivat pidempiä, mutta lyhenivät pikkuhiljaa etenevän muistisairauden takia. Isäni oli ollut intohimoinen ulkoilija ja urheilija koko elämänsä. En uskaltanut edes ajatella, miltä tuntui olla monta päivää putkeen sisätiloissa. Päivätoimintaan ei saamani käsityksen perusteella kuulunut minkäänlaista kuntouttavaa tuolijumppaa tai vastaavaa liikuntaa.

Koska asuin noin 70 kilometrin päässä isästäni, en päässyt riittävän usein isääni tervehtimään. Tilanne on varmasti hyvin monelle tuttua ruuhkavuosien tuskaa: työ, teini-ikäiset lapset, harrastukset, omien vanhempien sairaudet ja loppumaton syyllisyyden tunne jostakin. 

Isäni hoivakodin vuorokausimaksuun (esim. vuonna 2010: 122 eur) sisältyi pelkästään vuokra, ateriat ja hygieniapaketti. Olisin nähnyt niin tärkeänä, että vuorokausimaksussa olisi ollut mukana myös kuntouttava toiminta sisältäen säännöllisen ulkoilun. 

(Voisin sivumennen sanoen kirjoittaa monta juttua myös kuntien vanhuspalveluiden suhtautumisesta muistisairaisiin asiakkaisiinsa, kuntien välisestä pompottamisesta asuinpaikka- ja asiakasmaksuasioissa, tavoitehakuisista viranhaltijapäätöksistä, perusturvalautakuntien myötäilevistä päätöksistä ja hallinto-oikeuden loppumattomasta valituskierteestä. Kuinkahan paljon rahaa saadaankaan tuhlattua joka päivä tällaisella menolla? Kerron näistä ehkä myöhemmin, kun viimeisinkin hallinto-oikeuden päätös on nuijittu pöytään. Isäni kuoli jouluna 2014, joten vielä nähtäneen uusi vuosi ennen kuin hänen kaikki asiansa ovat hoidetut.)

Halusin siis löytää ratkaisun pulmaan, jotta isä olisi päässyt useammin ulkoilemaan. Hain ulkoiluystäviä vapaaehtoissektorilta ja etsin yrityksiä, jotka olisivat tarjonneet palvelua vanhusten ulkoiluun. Tuloksetta! Juuri sillä paikkakunnalla ei ollut ratkaisua ongelmaani. 

Olisin ollut valmis maksamaan ulkoilupalvelusta, jotta isäni mieli olisi piristynyt. Samalla olisin keventänyt omaa mieltäni ja vähentänyt hieman syyllisyyden tunnettani. Mielenrauhaansa voi tasoittaa välillä myös rahalla, jos ostamillaan lisäpalveluilla saa iloa ikäihmisen elämään. En tiennyt tuolloin sitäkään, että minä hänen lapsenaan olisin oikeutettu kotitalousvähennykseen hänelle ostetuista palveluista. Jopa hoivakotiin ostettuna tällainen ulkoilupalvelu olisi ollut vähennyskelpoista!

Valtaosa hoitopaikoissa asuvista ihmisistä ei kykene ulkoilemaan omatoimisesti tavanomaisessa ympäristössä. Turvallisuuden vuoksi he asuvat lukkojen takana, joita he eivät itse saa avata. Lopputuloksena heidän ulospääsemisensä on täysin muista ihmisistä riippuvaista. Niin kauan kun mikään säädös ei velvoita takaamaan ulospääsemisen oikeutta, jää tämä asia muiden ihmisten harkinnan varaan.

Tiesitkö, että Suomessa vankien asemaa säätelevässä lainsäädännössä taataan päivittäinen tunnin ulkoiluoikeus? Koska se on laissa, vankiloiden päivittäinen toiminta on suunniteltu niin, että se voidaan toteuttaa. Vankiloissa on oltava ulkoilupihat ja vartijoiden työjärjestelyissä on otettava huomioon vankien tunnin mittainen ulkoilu. Vangeilla ei ole kuitenkaan velvollisuutta ulkoilla.

Koskahan Suomen lainsäädäntöön saadaan aikaiseksi säädös, joka määrää jokaiselle vanhukselle päivittäisen ulkoiluoikeuden?

Kaiken tämän nähneenä Fiinariinan arvoihin on kirjoitettu: Jokaisella on oikeus ulkoiluun!


torstai 5. marraskuuta 2015

Lihaskuntoa mammoille ja papoille

Tiesitkö, että vain muutama prosentti eläkeläisistä liikkuu sekä kestävyys- että lihaskuntosuositusten mukaisesti? Näin kerrotaan mm. Valtion liikuntaneuvoston julkaisussa (2013), jossa linjataan ikäihmisten liikunnan kansallista toimenpideohjelmaa.

Suomessa on vahvaa liikuntagerontologista osaamista, mutta sitä ei näemmä osata tai viitsitä hyödyntää. Ongelmana voi olla myös se, että liikkumisen hyödyt ikäihmisille eivät ole vieläkään yleisesti tiedossa eikä liikuntaa käytetä riittävästi terveyden edistämiseksi varsinkaan iäkkäämpien ihmisten tilanteissa.

Vain pieni osa ikäihmisistä liikkuu liikuntasuositusten mukaisesti. Erityisesti voima- ja tasapainoharjoittelu on liian vähäistä. Tämän olen huomannut monen eläkkeellä olevan henkilön kohdalla.

Päätin lähteä hakemaan lisätietoa Ikäinstituutin koulutuksista. Lokakuun lopussa järjestettiin Jyväskylässä  Liikuntaneuvontaa ikäihmisille -koulutus, jossa valaistiin miten ikäihmisten liikuntaneuvonta tulisi järjestää eri sektoreilla. Lähdin hakemaan sieltä uusia menetelmiä ja työvälineitä, joita voisin hyödyntää uusissa palveluissani.

Ajelin innoissani aamuhämärissä Jyväskylään ja illalla takaisin. Auton mittariin tuli kilometrejä 700, mutta se ei laimentanut intoani. Joku voisi sanoa, että hullun touhua, mutta kukapa nyt ei ajelisi hyvän koulutuksen perässä vaikka Jyväskylään?

Päivän aikana sain paljon tietoa liikuntaneuvonnan perusteista ja sisällöstä sekä hyvistä liikuntaneuvonnan toimintatavoista. Tätä tietoutta olin jo ehtinyt kerätä viimeisimmässä projektissani, jossa pilotoitiin työikäisen väeston liikuntaneuvontamalleja Vakka-Suomessa 2012-2014. Sain kuitenkin paljon uutta tietoa, miten 65+-väestön liikuntaneuvontaa sovelletaan eri tavoin eri puolilla Suomea.

Eniten pidin käytännön harjoituksista: Esimerkiksi oman liikuntahistorian tekeminen valokuvien avulla ja siitä kertominen oli todella avartavaa. Lisäksi koin innostavina runsaan materiaalin, joista poimin tähän esimerkiksi Kunnon eväät -liikekortit. Kortit on suunniteltu liikkeiden nimiä ja selostuksia myöten ikäryhmä huomioiden. Korttipakettiin (52 korttia) kuuluu erilaisia voimaa ja tasapainoa kehittäviä liikkeitä. Niitä voi hyödyntää monin eri tavoin, esimerkiksi ikäihmisten liikuntaneuvonnassa, kerhotoiminnassa tai vaikkapa viikon jumppaliikkeenä ateriapalvelun yhteydessä. Paketin hinta on vain 10 eur + postikulut. Ei pitäisi olla rahastakaan kiinni.


Kunnon eväät -korttimalli. Kuva: Ikäinstituutti.

Materiaalia on olemassa todella runsaasti, joten siitä ei liikuntaneuvonnan järjestäminen voi jäädä kiinni. 

Lihaskunto- ja tasapainoharjoittelua voi helposti sisällyttää arkisiin askareihin vaikka huushollihommien tai hampaidenpesun yhteyteen! Ikäinstituutti tarjoaa netissä yksinkertaisia ohjeita lihaskunnon kohottamiseen kotioloissa. 
Helppoa ottaa käyttöön kotona ja hoivakodeissa! Tässä linkit ilmaisiin jumppaohjeisiin:

http://www.ikainstituutti.fi/…/ter…/ladattavat+jumppaohjeet/
http://www.liikkeellavoimaavuosiin.fi/…/liik…/jumppaohjeita/



Jokainen joka työskentelee vanhusten kanssa, tulisi pikkuhiljaa sisäistää liikunnan merkitys iäkkäille ihmisille. Olivatpa he sitten missä kunnossa tahansa. Kuka tahansa heistä. Voimisteluohjeita löytyy myös vuodepotilaille. Kyse on vain tahdosta.

Fiinariinan Riikka ja Mirja tekemässä tuolijumppaa. Kuva: Miikka Lappalainen.
Minä tahdon levittää tätä ilosanomaa Fiinariinan ikäihmisille suunnatuissa palveluissa. Olkoon sitten kyse vaikka viikottaisesta siivouksesta, niin asiakas pääsee tekemään kanssani hänelle sopivaa liikuntaa: tuolijumppaa, ulkoilua tai kotijumppaa.


Yli 65-vuotiaiden liikuntasuositus: 2,5 tuntia kestävyysliikuntaa reippaasti ja 2 krt viikossa lihasvoimaa ja tasapainoa.  Kuva: UKK-Instituutti.

perjantai 30. lokakuuta 2015

Fannista Fiinariinaan

Julkaisen nyt yritykseni taustaa valottavan tarinan, joka on esillä myös Fiinariinan nettisivuilla. Aina tätä tarinaa lukiessani liikutuksen tunne nousee pinnalle. Miten soljuvasti loppujen lopuksi elämän palapelin palat loksahtelevatkin paikoilleen! Kaikella on tarkoituksensa, kun vain malttaa odottaa ja antaa mahdollisuuksille tilaa.


***************************************************************************

Fiinariinan ohjaksia pitelee Honkasen Riikka, Säkylän flikka, vuosikertaa 1969. Fiinarina on perustettu 2010, mutta sen juuret ulottuvat aina vuoteen 1973. Tuolloin Riikka pääsi päivähoitoon naapurin Fannille, ja aran tytön reviiri avartui tomerien mammojen maailmalla. Päivähoito oli kolmen vuoden ajan luontevan vastavuoroista: Riikka auttoi kaihileikkaukseen menossa olevaa Fannia pukemaan vaatteet päälle oikein päin ja luki sanomalehteä, vaikkei osannutkaan vielä lukea. Fanni taasen opetti hänelle monenlaisia elämäntaitoja ja erityisesti virkkaamisen saloja.

Fanni-hoitotädin kyljessä tiukasti kiinni ja toisella puolella paras ystävä.

Riikan kertomaa: “Olen aina ollut erityisen viehtynyt vanhemman väen seurasta. Missä mamma tai pappa, siellä olen minäkin. Korvat höröllä kuuntelemassa, pullakahveja hörppimässä ja korttipelien saloja oppimassa. Oman mummuni luona erityistehtäviini kuului siivouspäivänä pölyjen pyyhintä.” 
Siis ihan selvää ainesta kotityöpalveluihin! Niinpä teini-ikäinen Riikka pääsikin kesätöihin Säkylän kunnan vanhuspalveluihin kahtena vuonna. Se oli antoisaa ja palkitsevaa työtä.

Aluksi ammatillinen polku johdatteli tytön toiselle polulle. Riikka opiskeli Tampereella määrätietoisesti maisteriksi pääaineenaan venäjän kääntäminen, vaikka maailmalla myllersi 1990-luvun alussa. Uravalinta vei hänet mielenkiintoisiin työtehtäviin 20 vuoden ajaksi teollisuuden ja EU-projektien asiantuntijatehtäviin. Riikka alkoi suunnata katseensa luovien alojen suuntaan 2010, kun hän perusti Fiinariinan päätyönsä ohella. Ensimmäisen vaiheen Fiinariina sai voimansa Suomen murteista: pikkuinen verkkoputiikki myi persoonallisia käsintehtyjä murrelahjatuotteita. Vuonna 2015 puhalsivat uudestaan muutoksen tuulet, ja Riikka päätti siirtää Fiinariinan toiminnan aivan uudelle alalle. Oman isän muistisairaus herätti hänet huomaamaan, kuinka paljon asioita voisi tehdä toisella tavalla vanhustyössä.


Elämän roihua

Uusi Fiinariina, idea hyvinvointi- ja kotipalveluyrityksestä, syntyi Riikan unelmista, vapaaehtoistyössä kerätyistä kokemuksista ja halusta tehdä vanhustyötä elämänmyönteisellä tavalla. Fiinariina on rakennettu sydämen ääntä kuunnellen, huolellisesti, mutta suurella liekillä.


Jokaisella on oikeus tulla kohdatuksi!
Jokaisella on oikeus ulkoiluun!
Jokainen tarvitsee arjen elämyksiä!

Mirja ja Riikka pitämässä lukuhetkeä. Kuva: Miikka Lappalainen.


keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Oppimisen iloa Helin matkassa

Kuten aiemmassa jutussani kerroin, Fiinariinan repertuaariin kuuluu ikäihmisten hyvinvointi- ja kotipalvelujen lisäksi myös mielenkiintoinen yhteistyö Sanatoimisto Hulimaan kanssa: olen hoitanut heinäkuun alusta runoilija Heli Laaksosen tuottaja- ja tiedottajatehtäviä. 

Helillä on ollut viime kesän aikana monenlaisia juttuja käynnissä samaan aikaan: Lähtisiks föli -kirja ilmestyi alkukesästä, ja kesällä pyöri YLE TV1:ssä Helil kyläs -sarja. Elokuussa Heli keikkaili kolmeen otteeseen Turussa Ruissalon telakallaNäiden lisäksi Heli kertoi minulle lähtevänsä lokakuussa seitsemännelle runokiertueelleen, joka sai sittemmin nimekseen Keskikokoinen PerunannostokiertuePääsin siis heti aikamoiseen pyöritykseen mukaan. Se on kuitenkin ollut pelkästään myönteistä, koska tekemisessä on juuri oikeaa meininkiä. Monenlaiset tiedottamisen ja markkinoinnin konstit on Helin kanssa kokeiltu ja kehitelty.

Lokakuu koitti ja Keskikokoinen Perunannostokiertue kurvasi 12 eri paikkakunnalle ympäri Suomea. Minä olin mukana kuudella paikkakunnalla ja kuljin karavaanissa mukana Kuopioon, Kuhmoon, Ouluun, Iisalmeen, Joensuuhun ja Lappeenrantaan. Matkassa Helin ja minun lisäkseni olivat ääni- ja valomies Jussi sekä ohjelmatoimisto Auraviihteen Tea. Mukana hengessä oli myös Ode, jolta sain mainiota etäohjausta tuotemyynnin hoitamiseen.

Yksi paku ja yksi tila-auto. Paljon ääni- valotekniikkaa, yksi maailmanpyörä, pärekoreja, laatikkotolkulla kirjoja, Helin nyssäkät, Tean pieni kassi ja minun iso matkalaukkuni. Onneksi kirjat tekivät kauppansa, niin tila-autoon saatiin tilaa.

Mahtavan Kuhmo-talon aulassa. Kuva: Heli Laaksonen

Illalla jäimme aina keikkapaikkakunnalle yöksi, ja aamulla runokaravaani lähti ennen puolta päivää liikenteeseen seuraavalle paikkakunnalle. Automatkan aikana teimme töitä: hoidimme juoksevia asioita, päivitimme Facebook-sivuja, ideoimme viime hetken markkinointia ja suunnittelimme uusia tempauksia.

Lainaus Helin ajopäiväkirjasta: "Näin tervehenkisest ei ol viäl koska kiartueaamu alkanu. Meijän kiartueen Riikka Fiinariina Rullakartiina Hyvinvointitsemppari vei meijät ihanan kainuulaise metä ja järve tekemä jumppaliikkei (sil taval sala, et kukka ei nähny!)" Kuva: Heli Laaksonen.

Kuhmossa riemastutimme rautakaupan väkeä ostamalla nipun aurauskeppejä. Heli oli saanut idean, että ämpäreiden jakamisen sijaan aurauskeppien jakaminen runoväelle olisi jännittävää. Minä olin myös innostunut asiasta ja kannustin ostamaan.
 
Päätimme sitten jakaa Kuhmon keikan jälkeen jokaisessa seuraavassa esiintymispaikassa ensimmäiselle lipunostajalle yhden nimmaroidun ja numeroidun aurauskepin, johon voisi saada Heliltä myös omistuskirjoituksen. Voi sitä riemua, kun saimme kepit ostettua ja kuvittelimme millaisia reaktioita ne nostattavat runoväessä!

Keräilyharvinaisuudet jossakin tien päällä vielä ilman nimmarointia ja numerointia.

Omalta osaltani kiertueen viimeisellä paikkakunnalla Lappeenrannassa Heli kysyi minulta, mitä olen oppinut kiertueen aikana. En ehkä tajunnut sillä hetkellä, kuinka paljon olinkaan oppinut kuuden päivän aikana: opin pystyttämään maailmanpyörän, loihtimaan kirjalaatikoista esiin houkuttelevan kirjamyyntipöydän, pakkaamaan kirjat logistisesti järkevästi, käyttämään IZettle-maksupäätettä ja yhdistämään sen puhelimen kautta, jakamaan nettiyhteyden läppärille puhelimen kautta ja tekemään viime hetken Facebook-mainoksia paikkakuntakohtaisesti liikkuvassa autossa.

Taustakankaan ja maailmanpyörän pystyttämisestä otimme Oulun Madetojan salissa hauskan pikakelausvideon, jossa ovat mukana Heli, Tea, Jussi, Madetojan salin Rauno ja minä. Videon voi käydä katsomassa täällä (kuvaus: J-J Nippala).
 
Minusta oli mahtavaa seurata, kuinka ammattilaiset Heli, Tea ja Jussi hoitivat hommansa ja kaikki toimi loistavasti. Ryhmämme toimi saumattomasti ja meillä oli hauskaa. Kiitos, että sain olla mukana!


Lappeenrannassa saatu läksiäislahja. Piirros: Heli Laaksonen.


perjantai 2. lokakuuta 2015

Hulvaton Hulimaan tuottaja

Hurraa, hurraa, hurraa! Fiinariinan toiminta on virallisesti käynnistynyt! 
Nyt on aika valottaa, mitä kaikkea muutakin yrityksessäni tehdään. 

Täältä tullaan!

Yrityksen repertuaariin kuuluvat yhtenä osana kumppaniyrityksen Sanatoimisto Hulimaan eli runoilija Heli Laaksosen tuottaja-tiedottajatehtävät. Parhaiten asia selviää, kun luet Helin tekemän haastattelun, joka on myös hänen ajopäiväkirjassaan.

Tervepätuloa, Honkasen Riikka! Mistä tulet ja mitä osaat?
Asun nykyään Mynämäessä ja olen kotoisin Säkylän Pyhäjärven rannalta, mutta juureni ovat vahvasti Eurassa niin äidin kuin isänikin puolelta. Opiskelin Tampereella, jossa vihkiydyin venäjän kielen kääntämisen ja kansainvälisen politiikan saloihin. Kielitaitoni ansiosta olen työskennellyt monenlaisissa teollisuuden ja EU-projektien asiantuntijatehtävissä Moskovassa, Uudessakaupungissa, Joensuussa ja Turussa.

Mitäkö osaan? Ensimmäisenä tuli mieleeni, että osaan hoitaa viestintää taikka verkostoitua. Sitten tulikin kotoisasti mieleeni, että ”ossaan tehr pehmeit peruni ja siliä soossi”. Se on minun bravuurini keittiössä.

Hullunkurisiin Honkasiin kuuluvat minun lisäkseni Harri-mieheni, kaksi teiniflikkaamme ja Neiti Nemo -maatiaiskissa.


Miten päädyit Heli Laaksosen ja Hulimaan tuottajaksi?
Helin kanssa on tehty yhteistyötä 2010 alkaen, kun käynnistin pikkuruisen käsityöputiikin piharakennuksessamme ja vuotta myöhemmin Hulvaton huusholli -verkkokaupan. Minulla oli myynnissä monenlaisia murrelahjatuotteita, ja Helin kanssa olimme sopineet Lystikkäi Laaksossi -runotuotteiden myynnistä.

Heli otti yhteyttä ja ehdotti minulle tuottajan tehtäviä tuntitöinä kesällä 2015, kun tiesi minun olevan ”vapaa osaaja”. Minua ei tarvinnut kovin kauaa ylipuhua.


Mikä on toimenkuvasi Hulimaassa?
Olen Hulimaan tuottaja ja muutun moneksi tarpeen vaatiessa. Hoidan tiedottamiseen ja keikkajärjestelyihin
liittyviä tehtäviä sekä tuotan ideoita Hulimaan toiminnan kehittämiseksi.


Onko jokin työtehtävä yllättänyt - määrällisesti tai laadullisesti?
Työtehtäviä on ollut sopivasti. Tulevan Perunannostokiertueen valmistelut vievät luonnollisesti jonkin verran enemmän aikaa kuin yksittäisten keikkojen valmistelu. Kiertueen alla tiedottaminen ja markkinointi vievät ehkä enemmän aikaa kuin olin kuvitellut. Tiedottamisen pitää olla kuitenkin huolellisesti valmisteltua ja kohdennettua, mikä on ollut mielestäni Hulimaan vahvuus jo aiemminkin.

Meneekö Hulimaassa hermo koskaan?
Ei mulla ole hermot palaneet, mutta pää voi välillä sauhuta ihan puhtaasta innostuksesta ja ideoiden vyörystä. Itse tykkään valtavasti kehittää toimintaa ja heittelen ideoita ilmaan niin, ettei Heli ehdi saada niistä koppia. Mutta niin on minunkin visiovihkoni täynnä Helin heittämiä ideoita.
Kuva: Miikka Lappalainen

Sinulla on Fiinariina-niminen yritys, jonka kautta teet töitä Hulimaalle.Mitä muuta teet työksesi ja elannoksesi?
Olen uunituore yrittäjä. Pitkäaikainen haaveeni on toteutunut, ja nyt tarjoan Turun seudulla elämyksellisiä hyvinvointi- ja kotipalveluita vanhuksille. Fiinariina haluaa olla hiukan ”rebelli” vanhuspalveluiden tuottaja. Yritykseni tarjoaa virkistävää yhdessätekemistä – ei tätimäisen teennäistä viriketoimintaa (se kuuluu mielestäni kanalaan). Käy kurkkaamassa:www.fiinariina.fi.

Koska olen viestinnän ammattilainen ja pidän kirjoittamisesta, Fiinariina tekee myös viestinnän suunnittelua kumppaniyrityksille.


Voisiko Hulimaan ja Fiinariinan välillä olla yhteistyötä - millaista?
Joo! Näen paljon yhteistyömahdollisuuksia. Voisimme tehdä esimerkiksi vanhustyöhön liittyen monenlaisia virkistäviä hankkeita.


Millaisia kirjoja luet?
Olen innostunut lukemaan tällä hetkellä erityisesti ammattikirjallisuutta. Aiheina ovat mm. ikäihmisten asiat, muistisairaudet, liikunta toimintakyvyn ylläpitäjänä ja luovat menetelmät. Mieluiten luen ”peppipitkätossumaisella” asenteella kirjoitettuja kirjoja.


Mitä muuta harrastat?
Harrastan aktiivisesti yleisurheilua. Harjoittelen Turussa kivassa porukassa pari kertaa viikossa ja itsenäisesti saman verran. Tykkään myös hiihtämisestä. Tänä syksynä innostuin menemään kansalaisopiston luovan valokuvauksen kurssille. Yritän ehtiä olemaan myös kotiseutuyhdistyksemme Wirmo-seuran tiedottaja.


Onko totta, että olet kuulantyönnön huippunimiä Suomenmaassa?
Noh, ehkä niinkin voi sanoa. Kahtena vuonna olen pukannut SM-kisoissa neljänneksi N45-sarjassa. Tänä vuonna työnsin aikuisiän ennätykseni 10,21 ja olin siitä tosi iloinen. Kuula on kiva laji, mutta tällä hetkellä nautin enemmän juoksemisesta ja pika-aidoista.

Mikä on mottosi?
Ko lysti muista, ni naurutta vaik syränyäl.

Millaisia terveisiä lähettäisit Helin lukijakunnalle?
Napatkaahan naapuri, ystävä tai työkaveri mukaan Helin Perunannostokeikalle. Ei tarvitse ymmärtää runoutta, riittää kun uskaltaa ymmärtää elämän hurmaavuutta. Helin keikoilla on lupa nauraa. Huomaat kuinka ilo ja valo tarttuvat sinuunkin!

Tervetuloa Helin runokeikoille Keskikokoiselle Perunannostokiertueelle 6.-20.10.2015. Se jatkaa suositun Pienen Perunannostokiertueen perinnettä uusin paikkakunnin:
JÄRVENPÄÄ! LAHTI! HUITTINEN! KUOPIO! KUHMO! OULU! IISALMI! JOENSUU!
LAPPEENRANTA! KANKAANPÄÄ! TAMPERE! HÄMEENLINNA!

Mynämäen Perunannostokuvan nappasi Heli lokakuussa 2014.

perjantai 11. syyskuuta 2015

Uuden alkua

Miten riemullinen hetki olikaan, kun sain eilen tipauttaa postilaatikkoon PRH:n muutosilmoituksen!


Eilinen päivä oli virstanpylväs, hetki, josta kaikki lähtee rullaamaan. Ei enää jahkaamista starttirahavenkoilujen kanssa. Ei enää pähkäilyä uuden yrityksen nimestä. Ei enää pohdintaa, mitä ja missä järjestyksessä saa tehdä.

Tein siis päätöksen, etten perusta uutta yritystä pelkästään starttirahan takia. Kukaan viranomaistaho ei osaa sanoa, onko starttirahaa jaossa joskus täällä Varsinais-Suomen pohjoiskolkassa. 


Jatkan vanhalla, hyvällä Fiinariina-toiminimelläni, mutta aivan uudella toimialalla. Nyt myös sillä erotuksella, että lokakuun alusta se on päätoimista yritystoimintaa. Kohta vapaa osaaja -kauteni on ohi. Ja olen siitä niin onnellinen, että ratkaisin ongelman ihan itse.

Seuraavassa jutussani kerron tarkemmin, mitä oikein alan tehdä. 

Pirteää viikonloppua! Menkää ihmiset ulkoilemaan raikkaaseen metsään!


maanantai 25. toukokuuta 2015

Muistorasiaprojekti

Sain valmiiksi oman muistorasiani, omista muistoistani rakennetun muistojen matkalaukun. 

Muistorasia on muistelutyön tuloksena syntynyt rasia/laukku/laatikko tms., joka kertoo siihen koottujen esineiden, kuvien, dokumenttien, materiaalien ja värien välityksellä henkilön eletystä elämästä. Se on visuaalinen elämäntarina.

Muistorasian voi tehdä yksin, toisen kanssa tai ryhmässä. Sen voi tehdä tietystä ajanjaksosta kuten lapsuus, kouluaika tai jostain teemasta kuten harrastus tai työ. Rasian sisältö keskittyy sen omistajan elämän tärkeisiin asioihin, alueisiin tai ihmisiin.

Kiinnostuin muistorasioista ja luovan muistelutyön menetelmistä luettuani Leonie Hohenthal-Antinin kirjat: Muistot näkyviksi ja Muistellaan. Halusin rakentaa oman muistojeni näyttämön, ja onnekseni löysin Sastamalan opiston kurssin Luova muistelutyö - eletty elämä näkyväksi, johon pääsin osallistumaan kevään aikana. Halusin tehdä muistorasian nimenomaan ohjatusti ryhmässä, jotta voisin oppia myös muilta osallistujilta ja ohjaajilta. Matkaa Sastamalaan kertyi jonkin verran, mutta se ei haitannut minua.

Valitsin omaksi teemakseni 1970- ja -80-lukujen harrastukset ja vapaa-ajan. Päädyin tähän valintaan, koska halusin kompaktin ja visuaalisen tavan kertoa omille lapsilleni, mitä kaikkea lapsuuteni ja nuoruuteni vapaa-aikoina puuhattiin. Toisaalta minua kiehtoi myös ajatus, että matkalaukku voisi jäädä kulkemaan sukupolvelta toiselle, vaikka kaikki muu "todistusaineisto" elämästäni häviäisi.



Valitsin toteutustavaksi vanhan tavallisen matkalaukun. Se on helppo ja kätevä ratkaisu. Laukun pohjaosaan ja kanteen mahtuu paljon aineistoa, ja se kulkee kätevästi mukana.

Aloin kerätä aiheeseen liittyvää aineistoa valokuva-albumeista, arkistoistani, palkintolaatikoista, päiväkirjoista, netistä, käsitöistä jne. Tiesin jo alussa, että toteutan muistorasiani skräppäyksen tapaisella omalla sekatekniikallani. 

Kun aineistoa alkoi kertyä laukun pohjalle, niin arvelin, että on haaste saada sillisalaatista jonkinlainen kokonaisuus aikaan.


Laukkuun on kerätty aineistoa varsinaista rakentamisvaihetta varten.

Päätin unohtaa taiteelliset tavoitteet. Halusin tehdä matkalaukustani riemun- ja karmeankirjavan, elämääni ja tuota aikaa kuvastavan näyttämön kaikkine kummallisine käänteineen. 

Lapsuuteni ja nuoruuteni merkittävin asia oli yleisurheilu, joka oli harrastukseni ja ennen kaikkea elämäntapani 1973-1990. Urheilukaverit ja valmentaja olivat minulle kuin toinen perhe. 

Urheilu on ollut elämäni pohja ja peruskivi, jonka päälle kaikki on rakentunut. Siksi päätin rakentaa pohjalle urheiluareenan isosta valokuvasta, jossa olen parhaiden urheiluystävieni kanssa menestyksellisen viestikisan jälkeen. Tuo kuva on minulle jo itsessään hyvin merkityksellinen.






Kiinnitin kuvan päälle kolmiulotteisesti itseni juoksemaan aitoja ja työntämään kuulaa. "Skräppikollaasissa" on muitakin urheilukuvia, kunniapalkintoja, mitaleita ja lusikoita.



Tämän matkalaukkuprojektin myötä päätin kuvata kaikki palkintoni ja säästää vain tärkeimmät. Lusikat menivät jatkojalostukseen ja muut palkinnot metallikierrätykseen. En ole ikinä käsittänyt mitalaiden ja lusikoiden merkitystä. Oli helpottavaa vihdoinkin päästä niistä eroon. Valokuvat ja tilastot riittävät. Laukun pohjalla on valokuvat palkinnoista, muutamat merkittävimmät palkinnot esillä sekä määrät, kuinka paljon mitäkin palkintoja oli kertynyt.

Kanteen päätyivät kaikki muut harrastukset ja muu vapaa-ajan vietto. Olin touhukas tyttö ja harrastin monenlaista. Rakensin kollaasin itse tekemäni ryijyliinan päälle. 

Musiikkiharrastus oli tärkeä osa elämääni 1980-luvulla. Kävin soittotunneilla ja esiinnyin paljon kaikenlaisissa kokoonpanoissa ja tilaisuuksissa. Olin mukana lapsi- ja nuorisojärjestötoiminnassa, kuuntelin musiikkia, tein käsitöitä, luin kasoittain kirjoja ja olin kirjeenvaihdossa. Joka kesä olin töissä 13-vuotiaasta alkaen jne. Miten sitä ehtikään tehdä kaikkea?

Elämään kuului myös hauskanpito kavereiden kanssa. Ensin omalla kylällä ja 15-vuotiaana päästiin Eenokille ja Lallikselle.

Kuka muuten muistaa paikan, jossa kuunteli Vuosi -85 -biisiä? Minä kuuntelin sitä matkalla urheilukisoihin Pihtiputaalle Hiacen hikisestä mankasta. Muistan vielä sen levähdyspaikankin, jossa luukutimme sitä kavereiden kanssa.

Oi niitä kultaisia kasariaikoja!

Muistorasiaan liitetään aina mukaan sen tarina, pari sivua tekstiä, jossa avataan taustoja, kerrotaan muistoista ja luodaan tunnelma visuaalisen tarinan sisäistämiseksi.

Koen oman muistorasian, muistojen matkalaukun, tekemisen hyväksi tavaksi jäsentää omaa elämäntarinaa. Pidän sitä terapeuttisena kokemuksena. Omiin kokemuksiin ja muistoihin perehtymällä on mahdollisuus oppia ymmärtämään itseään, ja saada tukea nykyiseen elämään sekä tulevaisuuteen.

Lisälinkkejä asiaan perehtymiseksi:

Muistojen talo Kotkassa

Mäkelä, M. & Rajala, S.: Muistorasia - eletyn elämän pienoisnäyttämö, opinnäytetyö 2010.

Muistorasiatyöskentelyä Kangasalla (kuvia valmiista rasioista)





sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Ystäväpiiritoimintaa sosiokulttuurisesti innostaen


Viime jutussani lupasin kertoa ystäväpiiriryhmän ohjauskerrastani, jolloin teemana oli kotimurteet. Olin saanut suunnitella sisällön kokonaisuudessaan itse, koska ohjaajaparini olivat tuona toisissa tehtävissä.

Aloitimme ryhmäkerran kynttilän sytyttämisellä niin kuin aina teemme. Jokainen saa sytyttää vuorollaan kynttilän ja voi halutessaan sanoa jotakin muille ryhmäläisille. Juttelimme hetken edellisen kerran Rauman-retkestä, ja sitten riensinkin yläkertaan hakemaan erästä "unohtunutta juttua", jotta päästäisiin päivän aiheeseen kiinni. Tämä unohtunut juttu  yllätysvieras, murretarinoitsija Aila Vuorinen. Hän oli lupautunut tulemaan ryhmäämme tarinoimaan ja turisemaan "raumavoittosel Laitlan murttel".

Kaikki olivat iloisen yllättyneitä. Tarinatuokio lähti heti käyntiin. Aila luki muutaman tarinan vuonna 2013 ilmestyneestä kirjastaan Mää ja muu. Kirja on täynnä napakoita juttuja eli typistetyi tarinoi. Aila kertoi itsekin yllättyneensä siitä, että hänen tarinoistaan syntyi kirja. Kirjan hauskasta kuvituksesta vastasi tyttärentytär Rosanna Kuivalainen. Ikäihmisten iloksi kirjassa on normaalia suurempi kirjainkoko. 

Aila Vuorisen tyttärentytär Rosanna Kuivalainen ja Aila Vuorinen Kuivalaisen piirtämänä.
Kuva: Sanatoimisto Hulimaa


Aila kertoi meille muitakin tarinoita ja ryhmäläiset kertoivat omia juttujaan. Aila kertoi voittaneensa vuonna 2003 murteella puhumisen Suomen mestaruuden, mikä sekin tapahtui vähän vahingossa.

Tarinahetken jälkeen joimme kahvit ja jatkoimme jutustelua kunkin ryhmäläisen omista kotimurteista ja murteiden merkityksestä.

Jokainen sai laittaa Suomen kartalle oman neulansa, joka osoitti mistä on kotoisin. Ryhmäläiset kertoivat omia lempisanojaan kotimurteestaan kuin myös kamalimpia murresanoja. Tämä oli annettu edellisellä kerralla kotitehtäväksi. Lisäksi jokaisella oli kerrottavanaan sananparsia, sanontoja ja muita vastaavia hauskoja tokaisuja murteella ilmaistuna. Niistä riitti iloa ja naurua koko ryhmälle!


Lempisanoja olivat mm. äite, lahia, paija ja fiini. Kamalia sanoja ryhmäläisten mielestä olivat mm. kyrsä, floska, pyörtänpöllo ja mullismulkku*.

Mieleenpainuvia sananlaskuja olivat mm.: 
  • Oikie tulj suu hyvä makuseks ko sai huastaa siu kanssais.
  • Vähemä paha sanos äi ko piäne muija ot.
  • Jollei pualest ymmär ei kokostakka viissaks tul.
  • Ko lapsen synty ja juavuksis kuale, ei tiär et om pahas maailmas käynykkä.
Kyllä meidän ryhmällämme huumorintajua piisaa! 

Lopuksi puhalsimme kynttilän sammuksiin.

Ryhmäkerta onnistui mielestäni erinomaisesti. Ryhmäläiset tutustuivat toisiinsa kielen, murteen ja huumorin avulla, mikä edisti myös ystävystymistä. Sosiokulttuurista toimintaa ja innostamista siis parhaimmillaan!


*Murresanojen merkitys:
kyrsä = leipä
floska= märkä lumi
pyörtänpöllö = siankärsämö
mullismulkku = kuperkeikka

keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Tohkeissaan kohkaamista

Tunnetusti toukokuu on tupattu täyteen tapahtumia, työtehtäviä ja toimintaa. Niin on minunkin toukokuunikin.

Helsingin Sanomissa lanseerattiin muutama päivä sitten uusi sosiologinen termi tohkeisuus. Se on hillittömyyttä, yletöntä sosiaalisuutta ja kaikkialle suuntautuvaa energisyyttä. Ihan kuin minä tällä hetkellä säntäilemässä posket innosta hehkuen sinne tänne.

Jutussa kerrotaan, että tohkeissaan tekee työtä vaikka ilmaiseksi. - Kyllä, juuri näin.

Tässä vielä suora lainaus jutusta: "Projektit, kampanjat, freelancerin työt ja keikkaduunit, eihän niitä edes kutsuta pätkätöiksi. Jos on tohkeissaan, ne eivät merkitsekään vain epävarmuutta, vaan uusia haasteita ja mahdollisuuksia.
Myös työelämän ulkopuolelle jääneille tohkeisuus on tärkeää: sen voimalla saa itsensä liikkeelle." - Juu, just näin.

Tälläkin viikolla olin innoissani maanantaina viimeisessä valokuvaterapian opintoryhmätapaamisessa. Aiheena oli oman elämänhistorian esittely valittujen valokuvien avulla. Minulle päivä tarjosi oivalluksia ja oman elämänhistorian jäsentymistä.

Tiistaina olin Vanhustyön Keskusliiton ystäväpiiriohjaajakoulutuksen viimeisessä opintopäivässä Salossa. Sain todistuksen Ystäväpiiri - yhdessä elämyksiä arkeen -koulutuksesta käteeni, vaikka ryhmänohjauskertoja onkin vielä kolme kertaa jäljellä. Jihuu!

Tänään keskiviikkona olin sote-alan yrittäjän ammattitutkinnon lähiopetuspäivässä Raision aikuiskoulutuskeskuksessa kuuntelemassa innolla omavalvontaan, AVIen ja VALVIRAn lupa- sekä ilmoituskäytäntöihin liittyviä asioita. Ihan oikeasti olin tohkeissani uusien asioiden oppimisesta, vaikka kyse olikin kuivakkaasta byrokratian hallinnasta. 

Huomenna torstaina viimeistelen omaa muistorasiaprojektiani, josta kirjoitan oman jutun hieman myöhemmin. Lisäksi suunnittelen perjantain ystäväpiirin ohjelmaa, jonka tällä kertaa hoidan kokonaisuudessaan itse kahden muun ohjaajan ollessa toisissa tehtävissä. Olen perjantaistakin jo etukäteen tohkeissani, koska ohjelmamme koostuu lempiaiheestani eli murteista. Ryhmäläiset ovat saaneet kotitehtäväksi valita omasta kotimurteestaan kaksi kauneinta ja kaksi kamalinta sanaa. Lisäksi ryhmäämme saapuu yllätysvieras. Jännittävää! Toivottavasti en kohkaa ohjaajan roolissani liikaa. Tästäkin kuulette tuonnempana lisää.

Lauantaina ajelen Sastamalaan muistorasiani tai pikemminkin muistomatkalaukkuni kanssa. Sastamalan opistolla on tuolloin muistorasiakurssin viimeinen päivä. Sunnuntaina sitten saankin nauttia äitienpäivästä perheeni kanssa.

Innostusta, tohkeilua ja kohkaamisen iloa teillekin!


sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Hämmennystä ja haudutusta

Tammikuussa tein päätöksen ryhtyä yrittäjäksi. Asetin tavoitteeksi elokuun 2015. 

Hyvältä näyttää, mutta monenlaisia vaiheita olen käynyt läpi, vaikkei yritystä ole vielä olemassa.

Aloitin SOTE-alan yrittäjän ammattitutkinnon suorittamisen tammikuussa, mikä on johdattanut minut oivallisesti kulkemaan oikeaa polkua. Kurssilaisten joukosta olen saanut kaksi hengenheimolaista: Minna ja Riitta ovat parhaita konsulttisparraajatsemppaajavertaistukijoita mitä ikinä vaan voi toivoa. Toinen heistä käynnistää yritystoiminnan kesän aikana ja toisella on toiminnassa oleva Hyvinvointiklinikka Sentire Oy. Olemme tavanneet, soittaneet ja meilailleet viikoittain. Lisäksi vanha työkaverini Joensuun ajoilta, Toivolan Suvi, on aina tukenani. Suvilla on mahdottoman fiksu yritys, Kodin Suvi Oy. Kiitos teille kaikille!



Olen perehtynyt alaan lukemalla monenlaista aineistoa niin netistä kuin paperiltakin, olen kirjoittanut liiketoimintasuunnitelmaa, olen tehnyt vapaaehtoistyötä "alan töissä", olen tavannut asiantuntijoita, osallistunut kursseille, koulutuksiin ja tapahtumiin sekä tutkinut alalla toimivia yrityksiä. Vihreäkantinen muistivihkoni tursuaa ajatuksia ja ideoita. Ei ihme, että toisinaan tulee tietoähky ja turtumus innostuksen sijaan. Välillä pitää muistaa sulkea läppäri, kirjat ja ajattelu. Kun muistaa hengähtää ja tehdä ihan jotakin muuta edes yhden päivän viikossa, niin jaksaa paremmin. Uusia asioita pitää hämmentää ja hauduttaa, jotta palaset loksahtavat kohdalleen.

Tähän mennessä olen ehtinyt käsitellä henkilökohtaista visiotani yrittäjänä, ammatillista osaamistani ja tulevan yritykseni toimintaympäristöä, missiota, arvoja ja visiota. Lisäksi olen pohtinut yritykseni asiakkuuksia, palvelukonseptia, tuotteistamista, muista erottumista, ansaintalogiikkaa, markkinointia ja myyntiä. Eikä tässä vielä kaikki. Olen miettinyt yrityksen visuaalista ilmettä, nimeä, yhtiömuotoa, rahoitusta, kotitalousvähennyskelpoisuutta, palvelusetelituottajuutta, omavalvontasuunnitelmaa, laatujärjestelmää, vastuuvakuutuksia ja yrityksen alkuhankintoja. Olen käynyt katsomassa toimistotiloja Turun keskustassa ja vertaillut niiden hintatasoja. Olen tarkastellut alalla toimivan työvoiman kustannustasoa ja suunnitellut yrityksen laajentumista. Kyllä, laajentuminen on jo nyt mielessäni, vaikken ole aloittanutkaan.


Tärkeintä on kuitenkin rajata ja selkeyttää koko ajan. Loputon tutkiskelu ja pohdiskelu ei johda mihinkään. Pitää ottaa ensimmäiset askeleet ja arvata paras lähtötilanne. Sen jälkeen palveluja muokataan asiakkaiden tarpeiden mukaan.

Ensi viikolla suljen Hulvaton huusholli -verkkokaupan ja saan yhdelle asialle pisteen. Harjoitteluyrittäjyys on kohta taakse jäänyttä elämää. Keskiviikkona suuntaan askeleeni Turun yrityspalvelukeskus Potkuriin liiketoimintasuunnitelmani kanssa.