Muistorasia on muistelutyön tuloksena syntynyt rasia/laukku/laatikko tms., joka kertoo siihen koottujen esineiden, kuvien, dokumenttien, materiaalien ja värien välityksellä henkilön eletystä elämästä. Se on visuaalinen elämäntarina.
Muistorasian voi tehdä yksin, toisen kanssa tai ryhmässä. Sen voi tehdä tietystä ajanjaksosta kuten lapsuus, kouluaika tai jostain teemasta kuten harrastus tai työ. Rasian sisältö keskittyy sen omistajan elämän tärkeisiin asioihin, alueisiin tai ihmisiin.
Kiinnostuin muistorasioista ja luovan muistelutyön menetelmistä luettuani Leonie Hohenthal-Antinin kirjat: Muistot näkyviksi ja Muistellaan. Halusin rakentaa oman muistojeni näyttämön, ja onnekseni löysin Sastamalan opiston kurssin Luova muistelutyö - eletty elämä näkyväksi, johon pääsin osallistumaan kevään aikana. Halusin tehdä muistorasian nimenomaan ohjatusti ryhmässä, jotta voisin oppia myös muilta osallistujilta ja ohjaajilta. Matkaa Sastamalaan kertyi jonkin verran, mutta se ei haitannut minua.
Valitsin omaksi teemakseni 1970- ja -80-lukujen harrastukset ja vapaa-ajan. Päädyin tähän valintaan, koska halusin kompaktin ja visuaalisen tavan kertoa omille lapsilleni, mitä kaikkea lapsuuteni ja nuoruuteni vapaa-aikoina puuhattiin. Toisaalta minua kiehtoi myös ajatus, että matkalaukku voisi jäädä kulkemaan sukupolvelta toiselle, vaikka kaikki muu "todistusaineisto" elämästäni häviäisi.
Valitsin toteutustavaksi vanhan tavallisen matkalaukun. Se on helppo ja kätevä ratkaisu. Laukun pohjaosaan ja kanteen mahtuu paljon aineistoa, ja se kulkee kätevästi mukana.
Aloin kerätä aiheeseen liittyvää aineistoa valokuva-albumeista, arkistoistani, palkintolaatikoista, päiväkirjoista, netistä, käsitöistä jne. Tiesin jo alussa, että toteutan muistorasiani skräppäyksen tapaisella omalla sekatekniikallani.
Kun aineistoa alkoi kertyä laukun pohjalle, niin arvelin, että on haaste saada sillisalaatista jonkinlainen kokonaisuus aikaan.
Laukkuun on kerätty aineistoa varsinaista rakentamisvaihetta varten. |
Päätin unohtaa taiteelliset tavoitteet. Halusin tehdä matkalaukustani riemun- ja karmeankirjavan, elämääni ja tuota aikaa kuvastavan näyttämön kaikkine kummallisine käänteineen.
Lapsuuteni ja nuoruuteni merkittävin asia oli yleisurheilu, joka oli harrastukseni ja ennen kaikkea elämäntapani 1973-1990. Urheilukaverit ja valmentaja olivat minulle kuin toinen perhe.
Urheilu on ollut elämäni pohja ja peruskivi, jonka päälle kaikki on rakentunut. Siksi päätin rakentaa pohjalle urheiluareenan isosta valokuvasta, jossa olen parhaiden urheiluystävieni kanssa menestyksellisen viestikisan jälkeen. Tuo kuva on minulle jo itsessään hyvin merkityksellinen.
Kiinnitin kuvan päälle kolmiulotteisesti itseni juoksemaan aitoja ja työntämään kuulaa. "Skräppikollaasissa" on muitakin urheilukuvia, kunniapalkintoja, mitaleita ja lusikoita.
Tämän matkalaukkuprojektin myötä päätin kuvata kaikki palkintoni ja säästää vain tärkeimmät. Lusikat menivät jatkojalostukseen ja muut palkinnot metallikierrätykseen. En ole ikinä käsittänyt mitalaiden ja lusikoiden merkitystä. Oli helpottavaa vihdoinkin päästä niistä eroon. Valokuvat ja tilastot riittävät. Laukun pohjalla on valokuvat palkinnoista, muutamat merkittävimmät palkinnot esillä sekä määrät, kuinka paljon mitäkin palkintoja oli kertynyt.
Kanteen päätyivät kaikki muut harrastukset ja muu vapaa-ajan vietto. Olin touhukas tyttö ja harrastin monenlaista. Rakensin kollaasin itse tekemäni ryijyliinan päälle.
Musiikkiharrastus oli tärkeä osa elämääni 1980-luvulla. Kävin soittotunneilla ja esiinnyin paljon kaikenlaisissa kokoonpanoissa ja tilaisuuksissa. Olin mukana lapsi- ja nuorisojärjestötoiminnassa, kuuntelin musiikkia, tein käsitöitä, luin kasoittain kirjoja ja olin kirjeenvaihdossa. Joka kesä olin töissä 13-vuotiaasta alkaen jne. Miten sitä ehtikään tehdä kaikkea?
Elämään kuului myös hauskanpito kavereiden kanssa. Ensin omalla kylällä ja 15-vuotiaana päästiin Eenokille ja Lallikselle.
Kuka muuten muistaa paikan, jossa kuunteli Vuosi -85 -biisiä? Minä kuuntelin sitä matkalla urheilukisoihin Pihtiputaalle Hiacen hikisestä mankasta. Muistan vielä sen levähdyspaikankin, jossa luukutimme sitä kavereiden kanssa.
Oi niitä kultaisia kasariaikoja!
Muistorasiaan liitetään aina mukaan sen tarina, pari sivua tekstiä, jossa avataan taustoja, kerrotaan muistoista ja luodaan tunnelma visuaalisen tarinan sisäistämiseksi.
Koen oman muistorasian, muistojen matkalaukun, tekemisen hyväksi tavaksi jäsentää omaa elämäntarinaa. Pidän sitä terapeuttisena kokemuksena. Omiin kokemuksiin ja muistoihin perehtymällä on mahdollisuus oppia ymmärtämään itseään, ja saada tukea nykyiseen elämään sekä tulevaisuuteen.
Lisälinkkejä asiaan perehtymiseksi:
Muistojen talo Kotkassa
Mäkelä, M. & Rajala, S.: Muistorasia - eletyn elämän pienoisnäyttämö, opinnäytetyö 2010.
Muistorasiatyöskentelyä Kangasalla (kuvia valmiista rasioista)