sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Elämän roihu


Synnyin kevätpäiväntasauksena 1969. Eilen oli taas kevätpäiväntasaus: Kylmä päivä, mutta kevään merkit näkyivät jo luonnossa.

Vanheneminen ei pelota. En haluaisi olla kaksikymppinen. Nautin elämästä joka iässä, ja juuri nyt tässä iässä on hyvä olla.

Vuosi sitten vietin syntymäpäivääni erilaisissa mietteissä: olin viimeisiä päiviä työsuhteessa ja viimeistelin päättyvää EU-projektia Uudessakaupungissa. Tiesin, että uuden työpaikan hankkiminen olisi vaikeaa. En kuitenkaan olisi voinut uskoa, että se osoittautuu mahdottomaksi tehtäväksi.

Hengähdystauko ja itsensä kanssa piehtarointi teki hyvää. Tiedän, etten sovi enää mihinkään valmiiseen muottiin. Tiedän, että ainoa oikea polku minulle on työllistää itse itseni.

Syntymäpäivänäni sain yllätyslahjaksi Elämän roihu -riipuksen, josta olen vaivihkaa haaveillut.




Elämän roihu on Duudsonien innoittama ja Kalevala Korun toteuttama korusarja. Korun tarina puhuttelee minua:

"Eletään tätä elämää täysillä ja isolla liekillä, niin notta jokaanen päivä on elämisen arvoonen! Uskalletaan unelmoira ja toteutetaan niitä asioita, mitä itte elämältä halutaan. Vaikka välillä tulee kolhuja kuoreen, niin ei jäärä tuleen makaamaan - näistähän ne tarinat ja seikkailut syntyy! Vanhana voiraan sitten tyytyvääsenä istua kiikkustuolissa ja kertoa hienoosta ystävyyren hetkistä ja suurella syrämmellä eletyistä seikkailuista". -Duudsonit

Elä unelmaasi!

Riipuksella on minulle suuri symbolinen merkitys. Se on uuden alku ja rohkaisija. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Rakentavat kommentit ja palautteet ovat lämpimästi tervetulleita!