sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Voiko vanhus haaveilla?

Nuoruutta ihannoivassa yhteiskunnassa on helppo yhtyä ajatteluun, etteivät yli 80-vuotiaat vanhukset haaveile enää mistään. Nehän vaan murehtivat vaivojaan ja muistelevat menneitä. 

Missä iässä haaveilun kuuluu loppua? Saako ysikymppinen vielä haaveilla? Kuka määrittelee, mitä missäkin iässä saa tehdä?

Minun mielestäni kaikki ikään liittyvät määrittelyt joutavat roskakoppaan. Jokaisessa iässä voi tehdä kaikkea mitä vaan pystyy. Jokaisessa iässä voi haaveilla mistä vaan.

Edellisessä jutussani kerroin ystäväpiiriryhmästä, jonka toimintaa olen ohjaamassa kevään ajan. Ryhmäläisten kanssa opetellaan ja toteutetaan yhdessä asioita. Ohjaajan tehtävänä on kannustaa ja innostaa ryhmäläisiä. Ryhmän toiminta on tavoitteellista, ja ystäväpiiritoiminnan päätavoitteena on yksinäisyyden tunteen vähentäminen sekä ystävystyminen.

Lupasin viime jutussani kertoa, mitä edellisellä kerralla teimme ryhmässä. Tämän tapaamiskerran tavoitteena oli ryhmäytymisen tukeminen ja myönteisemmän tulevaisuudenkuvan rakentaminen. Ryhmäläisten saapuessa tapaamispaikallemme pöydällä odottivat aikakauslehtipinot, sakset ja liimapuikot. Kerroin heille tekevämme aarrekartan (haavekartta, unelmakartta). Kukaan ei lähtenyt pötkimään pakoon.

Koko kaksituntinen oli varattu oman aarrekartan tekemiseen. Ensin kerroin mistä aarrekartassa on kysymys. Aarrekarttaa nimitetään joskus  ”leikkaa ja liimaa toiveesi todeksi”-menetelmäksi. Se voi kuitenkin olla paljon enemmän. Parhaimmillaan se mahdollistaa oman kasvuprosessin ihmisenä. 


Kaikki lähtivät ahkerasti pläräämään ja leikkelemään lehtiä. Vain yksi osallistuneista oli tehnyt aiemmin aarrekartan. Ryhmämme on keski-iältään yli 80-vuotta ja vanhimmat ovat yli 90-vuotiaita. Kukaan heistä ei sanonut, ettei haaveile mistään. Jokaisella heistä on omia haaveita: pieniä ja isoja. Jokaiselle löytyi kuvia toivotuista tunnelmista, voimapaikoista ja harrastuksista. Kaikille yhteinen voimatekijä tuntui olevan luonto. Monen haaveissa on puutarha, jossa haluaa työskennellä kädet mullassa ja nähdä tulevan kukkaloiston. Ystäväpiiriläisillemme oli ilo huomata, että heillä oli paljon samoja haaveita ja mielenkiinnon kohteita.

Ryhmäkerran päätteeksi jokainen sai esitellä oman aarrekarttansa. Jokainen näytti olevan ylpeä omasta toteutuksestaan, ja muutamalla posket hehkuivat innostuksesta. Ryhmäkerran tavoite saavutettiin kirkkaasti.

Niin eläkeiässä kuin työ-/opiskeluiässä aarrekartta selkiyttää omia odotuksia. Vaikka kaikki ei sujuisikaan ennakko-odotustemme mukaan, omien toiveiden tunnistaminen antaa alitajunnan apulaisille suunnan ja eväitä tulevaisuuden valintatilanteissamme. 

Eläköön nuoruus ja vanhuus, eläköön unelmat!


4 kommenttia:

  1. Jos ei ole haaveita tai mitään mitä odottaa tulevalta ,toimintakyky laskee rytinällä. Suunnitelmia ,odotuksia,haaveita olisi hyvä olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi.
      Uskon vakaasti siihen, että uusien eläköityvien sukupolvien myötä suhtautuminen vanhuksiin muuttuu radikaalisti kuin myös 65+ -väestön omat asenteet, tarpeet ja odotukset.

      Poista
    2. Itse asiassa nyt , tulevaisuudessa tai n.5 vuotta sitten eläkkeelle jääneet ovat monet aktiivisempia vielä eläkkeellä ollessaan. Monet aloittavat jopa uusia harrastuksia aikansa kuluksi. Mutta nämä mökkeihinsä jäävät ovat haaste.

      Poista
    3. Totta, tuttavapiirissäni on paljon juuri tällaisia energisiä ja aktiivisia eläkeläisiä.

      Poista

Rakentavat kommentit ja palautteet ovat lämpimästi tervetulleita!