Omat voimaannuttavat valokuvat

Lupasin viime jutussani paljastaa omista valokuva-albumeistani muutaman kuvan, jotka olivat minulla mukana Hyvinvointia ja terveyttä valokuvista -opintokokonaisuuden opintoryhmätapaamisessa. Valokuvien piti olla merkityksellisiä kuvia, joilla on nykyisessä elämäntilanteessa omaan hyvinvointiin vahvistava, voimaannuttava tai jopa parantava vaikutus.

Opintoryhmässä työskentelimme pienryhmissä, mikä oli oikein antoisaa. Ventovieraat ihmiset kohtasivat toistensa merkityksellisten kuvien äärellä. Omassa pienryhmässäni oli minun lisäkseni kaksi muuta henkilöä. Oli yllättävää huomata, että olin valinnut yhdeksän henkilöistä otettua kuvaa ja yhden autokuvan, mutten yhtään luontokuvaa enkä yhtään kissakuvaa. Muilla oli enemmän luontoon tai lemmikkieläimiin liittyviä kuvia. Itsekin olen ottanut monta luontoaiheista kuvaa, jotka ovat monella tapaa merkityksellisiä ja voimaannuttavia kuvia. Samoin perheemme Neiti Nemo -kissasta on monta otosta, jotka saavat sydämen kehräämään. Tulkitsin valokuvien valintaprosessin tapahtuneen hetkellä, jolloin sain voimaa eniten ihmisistä ja siksi valitsin henkilökuvia. Jonakin toisena päivänä olisin voinut valita samoilla kriteereillä kuvia sammaleesta, omenankukista tai patinoituneesta suulinseinästä.

Ja nyt paljastan kolme kuvaa omista tämän hetken merkityksellisistä kuvistani.

Joku saattaa ihmetellä, miksi autonkuva voi olla perushumanistiekoilijalle merkityksellinen? Minulle tämä täysperävaunuyhdistelmä merkitsee rohkeutta ja uskallusta. Tätä kuvaa katsoessani rohkeudentunteeni voimistuu. Tiedän, että pystyn isoon muutokseen, kun olen siihen pystynyt jo kerran yhdessä perheeni kanssa. 
 

Muuttoauto symbolisoi rohkeutta.

Muutimme lounaissuomalaisilta savimailta mieheni työn perässä 600 kilometrin päähän Pohjois-Karjalaan. Yhtenä maaliskuisena päivänä koko maallinen omaisuutemme ja me itse olimme pyörien päällä menossa kohti tuntematonta tulevaisuutta. Tempaisimme itsemme pois tutusta arjesta kertaheitolla. Minä uskaltauduin lähtemään 10 vuotta jatkuneesta turvallisesta työsuhteesta pois määräaikaiseen projektityöhön. Emme tunteneet entuudestaan ketään lähimmän 200 kilometrin säteellä.

Kertaakaan en harmitellut isoa muutosta, ja elämäni on rikastunut monella tapaa. Olen saanut tällä matkalla ennen kaikkea mahtavia ystäviä, mutta myös erinomaista työ- ja johtamiskokemusta. Tämä valokuva vahvistaa luottamustani: Elämä kantaa, kun vain uskallan taas heittäytyä. 

Seuraava kuva merkitsee minulle paljon. Kuvasta välittyy aito ilo ja läsnäolo. Kuva on aina esillä työhuoneeni ilmoitustaululla. Tätä kuvaa katsoessani muistan, kuinka tärkeitä nämä kaksi minulle ovat.
 

Äiti ja tyttäret

Olemme kuvassa tyttärieni kanssa retkellä Kupittaan Seikkailupuistossa. Tykkäämme järjestää eväsretkiä metsään ja puistoihin. Se on meidän perheemme yhteinen juttu. Perinteestä ei ole luovuttu kalseina vappupäivinäkään. Silloin piknik on pidetty olohuoneen lattialla.

Viimeinen kuva, kronologisesti tosin ensimmäinen, on otettu 13-vuotispäivänäni. Kuvasta tuli minulle tärkeä, kun isäni kuoli joulukuussa. Lapsena olin "isäntyttö", ja kuvasta voi aistia tunteen. Nyt kuva on auttanut minua surun työstämisessä.

Isä ja flikka

Kuvasta näkee, että isä on ylpeä tyttärestään, ja tytär on ylpeä itse leipomastaan kakusta. Isäni edessä on pari muistilehtiötä ja kädessä kynä. Isäni tapana oli kirjata ylös vähän kaikkea: mm. kuntoilukilometrejä ja töissä tehtyjä urakoita. Hän toimi monessa yhdistyksessä sihteerinä ja Säkylän Yrityksen järjestämissä urheilukilpailuissa tulosten kirjaajana.
Kuva on myös mainiota ajankuvaa: pyyhekalenteri ja puinen huumoritaulu seinällä. Minulla on päässä kasaripehmennys.

Kehotan ja kannustan kaikkia kehittämään digikuvia oikeiksi paperikuviksi. Niiden arvo on mittaamaton!