perjantai 30. lokakuuta 2015

Fannista Fiinariinaan

Julkaisen nyt yritykseni taustaa valottavan tarinan, joka on esillä myös Fiinariinan nettisivuilla. Aina tätä tarinaa lukiessani liikutuksen tunne nousee pinnalle. Miten soljuvasti loppujen lopuksi elämän palapelin palat loksahtelevatkin paikoilleen! Kaikella on tarkoituksensa, kun vain malttaa odottaa ja antaa mahdollisuuksille tilaa.


***************************************************************************

Fiinariinan ohjaksia pitelee Honkasen Riikka, Säkylän flikka, vuosikertaa 1969. Fiinarina on perustettu 2010, mutta sen juuret ulottuvat aina vuoteen 1973. Tuolloin Riikka pääsi päivähoitoon naapurin Fannille, ja aran tytön reviiri avartui tomerien mammojen maailmalla. Päivähoito oli kolmen vuoden ajan luontevan vastavuoroista: Riikka auttoi kaihileikkaukseen menossa olevaa Fannia pukemaan vaatteet päälle oikein päin ja luki sanomalehteä, vaikkei osannutkaan vielä lukea. Fanni taasen opetti hänelle monenlaisia elämäntaitoja ja erityisesti virkkaamisen saloja.

Fanni-hoitotädin kyljessä tiukasti kiinni ja toisella puolella paras ystävä.

Riikan kertomaa: “Olen aina ollut erityisen viehtynyt vanhemman väen seurasta. Missä mamma tai pappa, siellä olen minäkin. Korvat höröllä kuuntelemassa, pullakahveja hörppimässä ja korttipelien saloja oppimassa. Oman mummuni luona erityistehtäviini kuului siivouspäivänä pölyjen pyyhintä.” 
Siis ihan selvää ainesta kotityöpalveluihin! Niinpä teini-ikäinen Riikka pääsikin kesätöihin Säkylän kunnan vanhuspalveluihin kahtena vuonna. Se oli antoisaa ja palkitsevaa työtä.

Aluksi ammatillinen polku johdatteli tytön toiselle polulle. Riikka opiskeli Tampereella määrätietoisesti maisteriksi pääaineenaan venäjän kääntäminen, vaikka maailmalla myllersi 1990-luvun alussa. Uravalinta vei hänet mielenkiintoisiin työtehtäviin 20 vuoden ajaksi teollisuuden ja EU-projektien asiantuntijatehtäviin. Riikka alkoi suunnata katseensa luovien alojen suuntaan 2010, kun hän perusti Fiinariinan päätyönsä ohella. Ensimmäisen vaiheen Fiinariina sai voimansa Suomen murteista: pikkuinen verkkoputiikki myi persoonallisia käsintehtyjä murrelahjatuotteita. Vuonna 2015 puhalsivat uudestaan muutoksen tuulet, ja Riikka päätti siirtää Fiinariinan toiminnan aivan uudelle alalle. Oman isän muistisairaus herätti hänet huomaamaan, kuinka paljon asioita voisi tehdä toisella tavalla vanhustyössä.


Elämän roihua

Uusi Fiinariina, idea hyvinvointi- ja kotipalveluyrityksestä, syntyi Riikan unelmista, vapaaehtoistyössä kerätyistä kokemuksista ja halusta tehdä vanhustyötä elämänmyönteisellä tavalla. Fiinariina on rakennettu sydämen ääntä kuunnellen, huolellisesti, mutta suurella liekillä.


Jokaisella on oikeus tulla kohdatuksi!
Jokaisella on oikeus ulkoiluun!
Jokainen tarvitsee arjen elämyksiä!

Mirja ja Riikka pitämässä lukuhetkeä. Kuva: Miikka Lappalainen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Rakentavat kommentit ja palautteet ovat lämpimästi tervetulleita!